Naisen asemasta

Uskallan arvata, että otsikon perusteella tästä tekstistä tulee yksi blogin luetuimpia. Saudi-arabialaisten naisten alistettu asema ja elämä hunnun takana on ollut yksi viime vuosien puhutuimpia ihmisarvokysymyksiä. Ehkä tuotan nyt lukijalleni pettymyksen, sillä en valitettavasti osaa kertoa kovista lyönneistä, vihaisista huudoista enkä julkisista kivityksistä. Silti suosittelen lukemaan :)
Koraanin mukaan naisella ja miehellä on kummallakin oma osansa. Se ei tee toisesta toista alempaa tai huonompaa. Mies on naisen tukija, opettaja ja ohjaaja, joka osoittaa naiselle kunnioitusta ja hellyyttä. Nainen on miehen kodin hallitsija, joka osoittaa puolisolleen kunnioitusta ja hellyyttä. Ei kuulosta pahalta, eihän? Toki on täysin eri asia miten tämä käytännössä toteutuu, mutta lähtökohta on ollut tasa-arvoinen.
Entäs sitten se kuuluisa pukeutuminen? Ne hunnut ja kaavut? Nainen verhotaan julkisella paikalla, jotta hän ei aiheuta syntisiä ajatuksia muissa miehissä. Jotta hän on turvassa ja miehensä suojeluksessa. Eihän tämäkään nyt niin pahalta kuulosta, siis se lähtökohta.
Miten kunnioitus, suojelu ja hellyys sitten todella toteutuvat? Julkisilla paikoilla näkyy paljon paikallisia pariskuntia. Käsi kädessä ei kuljeta, eikä julkisella paikalla osoiteta hellyyttä muutenkaan fyysisesti, sillä sitä ei pidetä hyvien tapojen mukaisena. Pariskunnat kuitenkin kävelevät rinnakkain, juttelevat keskenään ja silloin tällöin nauravat yhdessä. Yhtään vihaista ääntä en ole kuullut. Lapsista pidetään erityisen hyvää huolta; usein näkee miehen kantavan lähes vastasyntynyttä vauvaa sylissään, höpöttelevän rattaissa istuvalle taaperolle tai hölmöilevän oman pienokaisensa kanssa nauraen. Lasten kohdalla hellyyttä osoitetaan julkisesti selvemmin kuin Suomessa.
Julkisuuteen on astunut monia saudinaisia, jotka haluavat rikkoa pukeutumisen pitkät perinteet, luopua huiveista ja kaavuista. Ajaa autoa. Luulen kuitenkin, että tämä ajatus on Saudi-Arabiassa suuressa mittakaavassa vasta heräämässä. Perinteet ovat pitkiä, ja uskon, että moni ei osaa edes ajatella, että toisinkin voisi olla; riippumatta siitä mitä miehet, laki tai Koraani sanovat. Ilman abayaa ja pää paljastettuna moni tuntisi olonsa alastomaksi. Miettikääpä rakkaat suomalaiset naiset, jos teitä yhtäkkiä kehotettaisiin luopumaan rintaliiveistä ja heittäytymään vapaiksi. Uskallan väittää, että menisi vuosia, että kaikki suomalaiset naiset niistä luopuisivat, saatikka tuntisivat olonsa mukaviksi ilman. No, ehkä ei täydellinen vertaus, mutta paras jonka keksin tähän hätään :)
Moni lapsi pukeutuu abayaan myös. Se ei ole pakollista, mutta luulen lasten rinnastavan sen aikuisuuteen ja olevan ylpeitä pukeutumisestaan. Minunkin tyttöni haluavat omat abayat. He haluavat olla niin kuin äiti. Olen luvannut ostaa ne heille, mutta en halua heidän käyttävän niitä julkisilla paikoilla. Olkoot ne heille muisto ja osa leikkejä kotona, ei jokin pakollinen tai epämukava.
Ulkopuolisen silmin kaikki siis näyttää olevan hyvin. Verhojen ja ovien taakse kätkeytyy paljon ja kaikenlaista, niin täällä kuin sielläkin. On hyvää ja on pahaa. Olen täysin varma, että on alistettuja naisia, jotka harvoin pääsevät lähtemään kotoaan. Suomessakin raportoidaan perheväkivaltatapauksista, joten onhan niitä oltava täälläkin. Valtaa ja kunnioitusta voi käyttää väärin ja usein käytetäänkin. Yleistykset ja ennakkoluulot kuitenkin usein estävät näkemästä sitä, mitä todella kaiken takana on - niin mustaa kuin valkoistakin.