Murkkuja ja mehiläisiä

Moni on kysellyt ötököistä ja matelijoista. Onko käärmeitä? Skorpioneja? Hämähäkkejä? Vastaus on vähän liiankin helppo: ei. Siis ei ainakaan täällä kaupungeissa ja asuinalueilla. Pieniä sisähämähäkkejä toki löytyy, samoin kärpäsiä ja pienenpieniä polttiaisen tapaisia hyttysiä, mutta ei mitään mullistavaa tai erityisen pelottavaa.
Ampiaisia ei juuri näe, ja ne ovat hieman pienempiä kuin Suomessa, oranssinmustia. Parhaiten niitä löytää kellumasta uima-altaasta, josta nuorimmainen on jo saanut kaksi pistosta, kun on vahingossa huitaissut kädellään vielä elävää ampiaista. Samalla tuli testattua, että tyttö ei ole perinyt isänsä hengenvaarallista allergiaa ampiaisenpistoille.
No gekkoliskoja täällä on. Pieniä ja hiekanvärisiä vipeltäjiä, jotka tulevat pimeällä näkösälle, kiipeilevät talon seinillä ja pyydystävät pikkuhyönteisiä. Vaikka gekot ovat harmittomia ja jopa omalla tavallaan viehättäviä, niitä ei kannata päästää sisään. Niiden jahtaaminen katon rajasta ja verhoista nimittäin käy haastavasta urheilusta, joka kysyy kylmähermoisuutta, nopeita refleksejä sekä peräänantamattomuutta.
Muurahaisia on talon seinustalla paljon; suomalaisen kukkakärpäsen kokoisia pikkuisia ja mustia. Ensimmäisenä päivänä lapset kyselivät purevatko ne, ja tokaisin välittömästi että ne ovat vaarattomia. Ja niinhän ne olivatkin - kunnes tytöt pihaleikeissään astuivat niiden pesään. Molemmat tulivat leikin jälkeen sisään, mutta parin minuutin jälkeen nuorimmainen alkoi itkeä, sillä hänen ylävartaloaan poltti ja kirveli. Kun riisuin paidan, tytöllä oli ylävartalossa kauttaaltaan näitä pienenpieniä ja vaarattomia, jotka olivat purreet ihoon niin napakasti kiinni, että niitä piti nyppiä irti voimaa käyttäen. Samalla kun suihkutin itkevää ja kirkuvaa nuorimmaista, alkoi vanhempi tyttö yhtäkkiä huutaa korkealla äänellä. Hänelläkin oli muurahainen, tosin onneksi yksi vain. Ja kaikista paikoissa sisällä korvakäytävässä. Sitä huudon määrää. Molemmat korottavat kirkumistason maksimiin kaikuvassa kylpyhuoneessa, ja yritän samanaikaisesti nyppiä nuorimmaisen iholta pieniä mustia otuksia irti, sekä kurkistella ja pumpulipuikolla puhdistaa vanhemman korvaa. Vähitellen itku lakkaa, ja korjaamme käsityksen, että pienetkin muurahaiset purevat.
Viime viikolla löysimme tähän asti yllättävimmän pikkuötökän. Lapsilla on ollut pihaleikeissä hiekkaämpäri, johon he lapioivat puoleenväliin asti pihan hienoakin hienompaa hiekkaa. Ämpärin hiekkoineen tytöt laittoivat pihan kasteluhanan alapuolelle, joka hieman vuotaa. Ämpärissä on siis ollut parisen viikkoa hiekkaa, jonka päällä tasainen vesikerros. Lopulta lapset kaatoivat veden pois ja kumosivat hiekkakakun pois ämpäristä. Ja mitä löytyikään hiekan seasta? No kaksi kastematoa. Eikä ihan pieniä, vaan lähes 5 cm mittaisia lieroja. Mistä ne ovat tulleet? Mitä rutikuivan hiekan seassa on ollut alun perin? Vai kiipesivätkö ne ämpäriin veden haistettuaan ja sukelsivat veden läpi hiekkaan? Nyt meillä pohditaan miten kastemadot saavat alkunsa.