Kun ensimmäisen kerran tulin Saudi-Arabiaan, jännitin tullissa näkyisikö huivin alta yksikään hius, ja asettelin sitä paremmin lakkaamatta. En katsonut miehiä kasvoihin, ja naisiakin vain nopeasti vilkaisten. Pelkäsin käytökselläni poikkeavani joukosta, tai tekeväni jotakin väärin. Pelkäsin että voisin saada vääränlaisesta käytöksestä rangaistuksen.
Nyttemmin olen huomannut, että normaalia se käytös on täälläkin. Vaikka toisilleen tuntemattomat naiset ja miehet eivät ole kuin välttämättömissä tilanteissa keskenään tekemisissä, se ei silti tarkoita ettenkö voisi kiittää ja hymyillä palvelutilanteessa. Siitä hyvästä ketään ei ruoskita tai pidätetä. Hymy on ilmainen täälläkin, ja sen merkitys ymmärretään ympäri maailman.
Tavattuani useita länsimaisia naisia, olen havainnut että vain harva heistä käyttää huivia tai muuta päähinettä. Itsekin kannan huivia vain laukussa mukana, varmuuden vuoksi, mutta päähän en ole sitä enää muutamaan viikkoon laittanut. Ja hengissä olen yhä.
Tavat täällä ovat kuulemma muutamien viime vuosien aikana runsaasti muuttuneet. Länsimaisuus ja vapaammat käytöstavat ovat tulleet, ehkä jäädäkseen. Paikalliset naiset elävät kuitenkin satojen vuosien takaisen perinteen mukaan, enkä usko että he kovin nopeasti luopuvat hijabeista, abayoista ja nikabeista. Siis ihan riippumatta siitä, mitä miehet ja lait sanovat. Perinne ja tottumus ovat voimakkaita ja vaikeammin riisuttavia kuin huivi.
Eräässä kauppakeskuksessa astuin ostoskärryineni samaan hissiin kahden paikallisen nuoren naisen kanssa, joilla myös oli ostoskärryt. Kuten perinteistä, naiset käyttivät mustan kaavun ja huivin lisäksi nikabia, joten heistä näkyivät vain silmät. Pieni hissi oli tupaten täynnä ja puristauduimme seiniä vasten miten parhaiten pystyimme, toisiltamme anteeksi pyydellen. Toinen saudinaisista painoi hissin nappulaa. Hetki odottelua ja hissin ovet aukeavat. Alamme purkautua hissistä, naiset ensin ja minä heidän jälkeensä. Pääsemme kaikki ulos hissistä ja lähdemme kävelemään käytävää pitkin. Ensin pysähdyn minä, sitten naiset. Alamme kaikki nauraa. Olemme yhä samassa kerroksessa josta lähdimme; jostakin syystä hissi ei ole mennyt alas. Kikatellen pakkaudumme samaan hissiin samaan asetelmaan uudelleen, ja toinen naisista painaa nappia. Tällä kertaa pääsemme alakertaan, mutta naurulle ei tahdo tulla loppua. Pitkään vielä kun nauru ja kikattelu on loppunut, jää lämmin ja hyvä mieli siitä, että voi jakaa jotakin tuntemattoman kanssa. Vaikka sen pienenkin hetken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti