sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kansallispäivää

Saudi-Arabian kansallispäivää vietetään 23.9., tänä vuonna sattumalta samanaikaisesti Eid-Al-Adha -juhlan kanssa. Tätä päivää on vietetty vuodesta 1932 asti, jolloin Saudi-Arabia julistautui kuningaskunnaksi.
Ilotulitukset räiskyvät ja myöhään iltaisin meno kaduilla on riehakasta. Vihreät liput nousevat salkoon, julkisten rakennusten yövalaistus on vihreä, ja kaupat myyvät kaikkea aiheeseen liittyvää paperihatusta juhlamekkoon. Myös paikalliset hampurilaisravintolat kunnostautuvat vihreissä merkeissä...




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Uhreja ja kuunkiertoa

Saudi-Arabiassa juhlitaan jälleen. Koulut ovat kiinni miltei kaksi viikkoa, valtion virastot viikon, ja onpa tavallisilla työntekijöilläkin kaksi vapaapäivää. Kesäkuisen ramadanin ja sitä seuranneen Eid-al-Fitr -juhlan jälkeen nyt on vuorossa Eid-al-Adha. Tätä juhlaa vietetään Raamatustakin tutun Abrahamin muistona; sen, joka suostui uhraamaan ainoan poikansa Jumalalle, ja siten saavutti Kaikkivaltiaan suosion. Niinpä, nyt ei paastota. Hyvä ruoka, perheiden kokoontuminen yhteen, uusien vaatteiden käyttö, almujen antaminen köyhille sekä joissakin tapauksissa vuohen tai lampaan uhraaminen, leimaavat tätä juhla-aikaa. Maailmanlaajuisesti tämän juhlan aikana myös suoritetaan pyhiinvaelluksia. Mekka ruuhkautuu ja myös lentoyhtiöt juhlivat. Tätä pyhiinvaellusta kutsutaan nimellä Hajj, joka viittaa ajankohtaan, Dhul Hijja -kuukauteen.
Muslimien kalenteri on kuukalenteri, mikä tarkoittaa sitä, että päivät määräytyvät kuunkierron mukaan. Kuukalenterin vuosi on kymmenkunta päivää lyhyempi kuin länsimaisen kalenterin vuosi. Kuukalenterissa juhlapäivätkin määräytyvät tarkalleen vain noin kymmenisen päivää ennen itse tapahtumaa. Islamilainen kalenteri alkaa kristittyjen kalenterivuodesta 622, jolloin profeetta Muhammed muutti Mekasta Medinaan; näin ollen nyt eletään vuotta 1437. Vuosi vaihtuu loppuvuodesta, syksyllä. Kaikissa virallisissa asiakirjoissa, kuten esimerkiksi iqama-kortissa, lukee voimassaoloaika sekä islamilaisen että länsimaisen kalenterin mukaan. Samoin vuorokausi alkaa islamilaisen käsityksen mukaan auringonlaskusta, ja päättyy auringonnousuun.
Sana Eid juhlien yhteydessä tarkoittaa toistuvaa yhteenkokoontumisen päivää. Minäkin puolestani huomenna kokoonnun jo tutuksi tulleen äitiryhmän kanssa; olen luvannut opettaa heidät leipomaan suomalaisia korvapuusteja! Lampaiden ja vuohien uhraaminen jääköön muille.


tiistai 15. syyskuuta 2015

Kanaa ja riisiä

Iltapäivä lasten kanssa kotona. Ulkona kuuma, sisällä tylsää. Tytöt haluavat lähteä käymään koulukavereidensa luona. Perhe asuu viereisellä kadulla, ja olemme ohimennen tavanneet koulubussilla. En tiedä heistä muuta kuin että he ovat tummaihoisia, ja perheessä on kaksi lasta, suunnilleen meidän tyttöjen ikäiset poika ja tyttö. Ovikelloa soittamaan. Perheen äiti avaa oven, ja toivottaa meidät tervetulleiksi sisään. Äänekkäästä naurusta, kovaäänisestä puheesta ja vahvasta aksentista ei tahdo tulla loppua. Saan selville että perhe on Nigeriasta, nimistä en saa selvää yhdestäkään.
Hetken istuminen olohuoneessa, rupattelua. Sitten perheen äiti ponkaisee pystyyn ja ilmoittaa, että olemme myöhässä. Hänet, ja sen myötä luonnollisesti myös meidät, on kutsuttu erään intialaisen perheen kotiin lähistölle. Perheen äiti on luvannut tehdä perinteistä intialaista ruokaa, chicken biriyania, joka valmistetaan kanasta ja basmatiriisistä. Hatut päähän ja kengät jalkaan, ja jatkamme vielä pari katua eteenpäin toiseen taloon. Täällä asuu intialainen perhe, joilla on kaksi hieman minun lapsiani vanhempaa poikaa. Lisäksi paikalla on yksi rouva Algeriasta.
Keittokirja on kaivettu esiin. Jokaiselle meistä jaetaan paperi ja kynä, ja alamme intialaisen rouvan opastuksella kirjoittaa reseptiä ylös. Siinä sivussa tehdään myös läksiäiskakkua jollekulle toiselle, lapset leikkivät kiljuen ja säntäillen. Lopulta pöytään katetaan kaikille lautaset, ja jokainen saa oman ruoka-annoksensa. Mitä ruuasta jää jäljelle, jaetaan paikallaolijoiden kesken, niin että jokainen saa mukaan viemisiä kotiin. Sovimme seuraavasta tapaamisesta.
Kotiin päästyämme lapset ovat ihmeissään ja kyselevät miksi me menimme tuntemattomien kotiin tuosta noin vain. Voin hyvin kuvitella millaisen hämmennyksen, nolostuksen ja järjestelyn vastaava tilanne olisi suomalaisessa perheessä aiheuttanut. Täällä tapahtuma oli luonteva, asiat etenivät omassa järjestyksessään ja omalla ajallaan, eikä kukaan hermoillut turhia. Missä on tilaa kahdelle, siellä on tilaa useammalle.
Seuraava tapaamisemme on äitien aamiainen. Jokainen tekee ruokaa omasta maastaan, nyyttikestit. Minä leivon kauraomenapaistoksen. Viimeksi tapaamieni naisten lisäksi paikalla on vielä yksi intialainen rouva pienten kaksostyttöjensä kanssa, hänen lastenhoitajansa, sekä eräs intialainen rouva, joka vain sattuu saapumaan paikalle, ja joka siitä huolimatta istutetaan välittömästi pöytään muiden joukkoon. Jokainen on pannut parastaan. Tulista banaanilla höystettyä riisiä Nigeriasta. Kreemi-hedelmäkakku Algeriasta. Intialainen kikhernehöystö. Kanankoipia. Toasteja. Köyhiä ritareita muistuttavia kanelisia leivonnaisia sulatetulla sokerilla. Niin ja sitä kauraomenapaistosta. Tunnelma on välitön ja rento, vaikka pöydässä on eri maiden, uskontojen ja kielten edustajia. Niin siinä keskustellaan ruuanlaitot, lasten kasvatukset ja ehkäisymenetelmät. Maailma tuntuu pienen hetken yksinkertaiselta ja kodikkaalta.

maanantai 14. syyskuuta 2015

Muodollisuutta ja byrokratiaa

Monet turistikohteet mainostavat miten helppoa ja miellyttävää niihin on tulla. Saudi-Arabia ei mainosta sitä, syystä. Tällä hetkellä Saudi-Arabiaan ei esimerkiksi lainkaan myönnetä turistiviisumeita, mikä tarkoittaa sitä, että maahan tulon perusteena voi ainoastaan olla työasia, tai läheisen perheenjäsenen luona vierailu (tähänkin vaaditaan maistraatin todistus, jossa sukulaisuus ilmenee). Näin ollen, meidänkään saapumisemme Saudi-Arabiaan ei ole ollut erityisen joustavaa tai yksinkertaista.
Kun minä ja lapset tulimme ensimmäisen kerran toukokuussa, meillä oli vierailuviisumi, jonka saa enintään kolmeksi kuukaudeksi, joskin aikaa voi tarvittaessa pidentää. Vierailuviisumia varten maassa on oltava lähiomainen, jolla on jo iqama, eli Saudi-Arabian henkilökortti.  Elokuun saapumista varten meidän oli tarkoitus hakea pysyväisviisumia (joka sekin voimassa kolme kuukautta, jonka aikana viisuminhaltijan tulee hakea iqama), mutta emme sitä erinäisten muodollisuuksien vuoksi silloin saaneet. Tulimme uudelleen maahan uudella vierailuviisumilla, ja elokuun lopulla saimme lopulta kokoon kaikki dokumentit pysyväisviisumia varten. Maistraatin todistuksen lisäksi tarvitaan mm. passikopiot sekä hakijalta että ns. kutsuvalta omaiselta, paikallinen viisumikutsu, terveysselvitys, sekä verikokeiden tulokset (kuppa, B-hepatiitti, Hiv). Kieltämättä äidin nauru oli vähissä kun itkevältä ja kirkuvalta nelivuotiaalta otettiin kolmatta putkilollista verta, jotta voidaan varmistaa, ettei hänellä vain sattuisi olemaan kuppaa.
Nyt, kaikki dokumentit siis koossa. Jos asiat olisivat menneet niin kuin me pienissä päissämme ne olimme ajatelleet, olisimme käyttäneet passit Suomessa Saudi-Arabian suurlähetystössä seuraavalla Suomen matkallamme jouluna. Niinhän se nyt ei tietenkään mennyt. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme minä ja lapset lentokoneessa matkalla kohti Suomea ja viikon pikavisiittiä. Tänä aikana meidän oli tarkoitus saada viisumit suurlähetystöstä, ja toisaalta lyhyesti lomailla tavaten sukulaisia ja ystäviä. Kivasti alkaneet rutiinitkin katkesivat, kun lapset ehtivät kokonaista neljä päivää olla koulussa ennen matkaamme (puhumattakaan siitä, että palattuamme lapsilla on koulua kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa lähes kahden viikon kansallinen loma, ja vapaa koulusta).
Suomi oli syksyisen kirpakka ja viileä, etenkin öisin, vaikka monena päivänä lämpötila kohosi jopa korkeammalle kuin monina viime kesän päivinä. Putoavia lehtiä, viimeistä kertaa leikatun nurmikon tuoksua, puolukoita. Aurinkoa ja sinistä taivasta, revontulia. Ulkoilusta on niin helppoa nauttia jopa muutaman pääsääntöisesti sisällä vietetyn viikon jälkeen; siihen ei sää olisi voinut parempi olla. Pieni akkujen lataus, matkalaukullinen ruisleipää mukana, ja lentokentälle taas.
Nyt olemme taas palanneet Dammamiin. Päivälämpötila on muutaman asteen laskenut, vaikka ilman kosteus vielä huikealta tuntuukin. Rutiineita palautellaan. Seuraavaksi käymme vielä erityisessä terveystarkastuksessa iqamaa varten, ja sitten toivottavasti pian kädessämme on tuo pieni valkea kortti, jossa lentokentällä aamuneljältä otettu kuva, ja josta arabiaa osaamaton henkilö ymmärtää vain kortin numeron. Niin paljon vaivaa pienen esineen takia.

torstai 3. syyskuuta 2015

Koulun alkua

Tytöt ovat nyt neljättä päivää koulussa, ja minä olen neljättä päivää yksin kotona, hiljaisuudessa ja omassa ajassa. Luulen, että muutos tuli tarpeeseen meille kaikille, vaikka tytöt vielä hieman valittavatkin että koulupäivät ovat liian pitkiä, tai että eivät vielä ole tutustuneet. Se varmasti tulee ajallaan, vaikka pienelle ihmiselle onkin sitä kärsivällisyyttä niin vaikea opettaa.
Kuten aiemmin kerroin, koulu aloitetaan täällä kolmivuotiaana. Ensimmäiset kolme vuotta ovat päiväkotiluokkia, jonka jälkeen alkavat viralliset koululuokat.Tytöt ovat siis englanninkielisessä yksityiskoulussa, kuten pääsääntöisesti kaikki täällä asuvien ulkomaalaisten lapset.
Koulupäivät alkavat aikaisin; bussi hakee tytöt klo 6.20 kotikadultamme, ja vie kouluun. Normaalisti koulupäivä päättyy klo 12.20, mutta tämän ensimmäisen tutustumisviikon ajan päivät ovat olleet hieman lyhempiä. Tällä viikolla tytöt ovat leikkineet, piirtäneet ja askarrelleet lähinnä, mutta ensi viikosta alkavat "oikeat" kouluaineet; englanti, matematiikka, tiedeaineet sekä 6-vuotiaalla myös arabian kieli. Lisäksi kummallakin on yhtenä päivänä viikossa liikuntaa, jolloin kouluun pukeudutaan urheiluasuun; muulloin käytössä on koulupuku ja mustat kengät. Kirjat lapset saavat koululta, mutta vanhemmat maksavat niistä.
Kouluruokailun sijaan lapsille pakataan mukaan omat eväät. Päivittäin on lounastunti, jolloin lapset voivat myös ostaa jotakin koulun kahviosta. En ainakaan vielä ole antanut tytöille siihen rahaa, sillä en ollenkaan luota että 4- ja 6-vuotias osaisivat (saati haluaisivat) ostaa mitään terveellistä välipalaa...
Eilen kotiin tuotiin ensimmäiset läksyt; pieniä ja helppoja puuhatehtäviä, joita yhdessä teimme. Lasten mukana kulkee päivittäin kouluun ja kotiin reissuvihkon tapainen "diary", jossa näkyvät lapsen perustiedot sekä terveystiedot, ja lisäksi se toimii opettajien ja vanhempien välisenä pääsääntöisenä viestintäkanavana. Sinne merkataan mm. läksyt. Sen lisäksi koulun nettisivustolla on oma portaali vanhemmille, jonne päivätään tärkeimmät uutiset, koetulokset, tiedotteet jne. ja jonka kautta opettajalle voi lähettää sähköpostia. Etenkin 6-vuotiaan opettaja on ahkera Whatsapp-käyttäjä, joten sitäkin kautta viestit kulkevat. Lasten kaulassa avainnauhassa on koko päivän oppilaskortti, jossa näkyvät lapsen tiedot sekä tarvittaessa vanhempien yhteystiedot. Näin pienimmätkään eivät pääse eksymään koulun käytävillä.
Ennen koulun alkua koululla pidettiin tutustumispäivä. Paikalle päästyämme sukelsimme valtavaan hälisevään viidakkoon opettajia, vanhempia, pienokaisia, Prinsessa Sofioita ja Tiikereitä. Etsimme lasten luokkahuoneet; kullakin luokka-asteella on useampi luokka, ja kullakin luokalla oma värinsä. 6-vuotiaan luokka on keltainen ja 4-vuotiaan sininen. Luokissa tapasimme opettajat, jotka ovat siis naispuolisia ja joita on kaksi ryhmää kohden; he kertoivat pääpiirteissään koulupäivän kulusta, antoivat yhteystietonsa sekä vastailivat mahdollisiin kysymyksiin. Luokassa on sekä tyttöjä että poikia, mutta ensi vuonna, kun 6-vuotias aloittaa ensimmäisellä virallisella koululuokalla, lapset jaetaan tyttö- ja poikaluokkiin.
Ensimmäinen viikko on sujunut hyvin. Tytöt näyttävät pieniltä nukeilta aamuisin mekoissaan ja pikkukengissään, reput selässä pomppien, ja katoavat bussin uumeniin iloisesti vilkuttaen. Onneksi yhtä iloisina myös aina tulevat takaisin!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ruokaostoksilla

Moni on kysynyt miten paikallinen ruoka erottuu suomalaisesta ruuasta, tai onko vaikeaa löytää kaupasta kaipaamiaan elintarvikkeita. Minulle yllättävintä ruokaostoksia tehdessä on ollut se, että elintarviketarjonnan puolesta Saudi-Arabia on lähempänä Espanjaa kuin Espanja Suomea. Yllättäen samat tuotteet ovat puuttuneet, ja hyvin vastaavia tuotteita on tilalla.
Perheemme ruokaostokset tehdään pääsääntöisesti suurissa supermarketeissa, vaikka toki täältäkin löytyy pieniä kulmakauppoja, leipomoita ja hedelmäpuoteja. Mm. vesimeloneita, valtavan suuria ja mehukkaita, olemme usein ostaneet tien varteen pysäköidyn auton lavalta. Ruuan hinta ei juuri poikkea Suomen hintatasosta, vaikka toki yksittäisissä tuotteissa hintaeroa on, mm. maitotuotteet ovat täällä kalliimpia ja vastaavasti hedelmät ja vihannekset halvempia. Hanavettä ei täällä voi juoda, ja usein ostamme pieniä vesipulloja, minkä lisäksi meillä on kotona vesiautomaatti, johon saa täyttökanistereita lähikaupastamme. Vesi ei kuitenkaan ole kallista, vaikka ehkä toisin ajattelisi.
Eniten Suomen ruokakaupasta kaipaa sitä vanhaa tuttua ruisleipää, vaikka sen puuttuminen olikin miltei itsestäänselvyys. Leipä on vaaleaa, ranskanleipää tai paahtoleipää, tai paikallista rieskaa muistuttavaa "lättyä". Maitotuotteissa valikoima on myös rajatumpi, vaikkakin maitorahkaa, piimää ja kermaviiliä löytyykin; niistä kunkin olemme löytäneet vahingossa kuvitellessamme ostavamme jotain täysin muuta maitotuotetta!
Sianlihaa ei luonnollisesti myydä, mutta jauheliha on tehty naudasta ja nakit kanasta. Kanaa sen kaikissa muodoissa myydään paljon. Lihamakaronilaatikot ja nakkikastikkeet on jo moneen kertaan tehty,vaikka tuotteiden mausteisuus onkin aiheuttanut nenän nyrpistelyjä ruokapöydässä. Myös tavallisetkin mausteet, kuten pippuri ja paprikajauhe, tuntuvat olevan voimakkaampia kuin suomalaiset serkkunsa, joten ihan täydellistä suomalaista kotiruokaa en ole vielä ottanut meidän uunistamme ulos! Harjoittelun paikka.
Hedelmät ja vihannekset, yrtit.... Niitä sitten vasta onkin. Jo ensimmäisillä kauppareissuilla huomasin, että tarjolla on vain yhtä lajiketta perunaa (sitä mautonta), mutta vaikkapa mangoja on seitsemää eri lajia. Tuore korianteri ja minttu komeilevat paikallisten ostoskoreissa. Hedelmät ovat maukkaita ja mehukkaita, ja niitä olemme paljon ostaneet.
Yleisesti ottaen, lähes kaikkea on tarjolla, ja ruokatarjonta on monipuolista ja tuoretta. Enemmän päänvaivaa aiheuttaakin sen kaiken löytyminen usein ruuhkaisista kaupoista, joissa niitä tuotteita vaan ei ole asetettu hyllyihin siihen loogiseen järjestykseen mihin pohjoismainen mieli on tottunut... Odotan jo sitä aikaa, jolloin käyn lähimarketissa ostoksilla rutiininomaisesti, tietäen täsmälleen minne mennä ja mistä mitäkin löytää. Se aika ei tunnu olevan ihan vielä.