maanantai 29. helmikuuta 2016

Arabian kielestä

Jo ennen muuttoa Saudeihin sanoin, että haluan oppia puhumaan arabiaa. Paitsi että Suomen tämänhetkisessä maahanmuuttomylläkässä siitä oikeastikin voisi olla hyötyä, uskon että mitään kieltä ei voi oppia täysin muuta kuin asumalla maassa, jossa sitä puhutaan. Ehkä voisin jatkaa jo unohtuneita lukioaikaisia ranskanopintoja, tai valita kokonaan uuden kielen, mutta miksei arabia, tässä ja nyt?


Olen nyt opiskellut itsenäisesti arabiaa hieman yli kuukauden. Tällä hetkellä mennään siinä vaiheessa, että tunnistan yksittäisiä sanoja ja sanapareja keskusteluista tai tv-ohjelmista, ja sekin on tuulettamisen paikka. Aloitin opiskelun käytännöllisesti katsoen täysin nollasta. Olin toki oppinut muutaman yksittäisen sanan, kuten "kiitos" tai "hyvää päivää", mutta minulla ei ollut aavistustakaan, millainen vaikkapa arabian kielioppi on.
Mutu-tuntumalla, kieltä mitenkään osaamatta, arabian vahvimmat äänteet kuulostavat olevan "ah", "al", ja voimakas kurkku-h, joka kuulostaa vähän siltä kuin keräisi kurkusta limaa syljettäväksi. No nyt reilun kuukauden opiskelun jälkeen nuo käsitykset eivät juuri ole muuttuneet. Välillä on vaikea muistaa niitä kaikkia sanoja, jotka alkavat a:lla (minkä lisäksi artikkelit alkavat myös a:lla), tai m:llä, joka tuntuu myös olevan yleinen. Sanojen taipumiseen vaikuttaa persoonan lisäksi feminiini- tai maskuliinimuoto. Olla-verbiä ei yleensä käytetä. Suomalaisittain kuitenkin tuntuu että sanat lauseissa asettuvat jokseenkin loogisesti peräkkäin, eli lauseen muodostaminen on helppoa kun sanat tietää.
Toistaiseksi olen käyttänyt arabian opiskeluun tietokoneelle tallennettua ohjelmaa "Pimsleur's Modern Standard Arabic". Pimsleur-metodi perustuu oppimiseen kuulemalla ja toistamalla. Kukin oppitunti kestää n. 30 min, ja ajatuksena on opiskella päivittäin, jotta kuultu säilyy mielessä, palautuu, ja tallentuu muistiin paremmin. Oppitunnin aikana kuullaan yksinkertaisia keskusteluja arabiaksi, jonka jälkeen niitä "palastellaan" osiin, ja opitaan yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita. Näitä sanoja sitten yhdistellään eri tavoin muodostamaan uusia lauseita. Aiheet ovat mahdollisimman arkipäiväisiä, ja oppimisessa on lähdetty niistä asioista ja lauseista, joita eniten arjessa voi tarvita. Kun nauhalta kuuluu lause tai sana, se tulee toistaa. Silloin tällöin se sanotaan englanniksi, ja se tulee kääntää arabiaksi. Erityisen tärkeää on aina toistaa, ja puhua ääneen - tämä on oppimisen perusta. Vähitellen, useiden toistojen jälkeen, sanat alkavat painua mieleen ja sopivissa tilanteissa tulla automaattisesti. Lisäksi tuntuu hyvältä tietää, että erityisesti osaamista on itselle tärkeissä asioissa, kuten päivittäisasioinnissa tai tavallisissa puheenaiheissa. Tosin, tämän kurssin kautta sanojen kirjoitusasua ei opi, mutta siihen sitten löytyy paljon kirjallisuutta, ja netistä löytyy jos ja vaikka minkälaista kurssia ja opiskelumahdollisuutta, joitakin ilmaiseksikin.
Kuten valtaosa varmasti tietää, arabian kieli jo pelkältä kirjaimistoltaankin poikkeaa länsimaisista aakkosista. Yksittäisiä numeroita ja kirjaimia voi melko helposti opetella liikenteessä; saudiautojen rekisteritunnuksissa on neljä numeroa ja kolme kirjainta, ja ne ovat päällekkäin arabialaisella ja länsimaisella kirjoituksella. Toisaalta, kirjaimet sanoissa liitetään toisiinsa, ja monesti kirjaimen kirjoitusasu tällöin muuttuu. Kirjain siis usein näyttää erilaiselta sanan alussa, lopussa tai keskellä. Sanat kirjoitetaan kuten lausutaan, ja oikealta vasemmalle (myös kirjat alkavat toisesta päästä, minun ajatusmaailmassani niitä luetaan lopusta alkuun päin). Kirjaimia arabiassa on 28 (sekä yksi erikoismerkki), joista vain kolme on vokaaleita.


Seuraavaksi sitten opiskelemaan kirjaimia? Haluaisin myös löytää jonkun arabiaa äidinkielenään puhuvan, joka voisi käydä kanssani vaikka päivittäin lyhyitä keskusteluja, jotta kielen käyttäminen tulisi sujuvammaksi, ja oppisin kuuntelemaan erilaisia korostuksia ja puhetapoja. Se tuskin on täällä vaikeaa.

torstai 25. helmikuuta 2016

Arabialaista kirjoitusta

Ostimme lapsille lähestyvien syntymäpäivien lahjaksi hopeiset kaulakorut, joihin on kirjoitettu heidän etunimensä arabiaksi. Työ teetettiin pienessä kapean kauppakadun koruputiikissa, johon tutuntuttu oli kerran enemmän kuin vahingossa piipahtanut, ja sen jälkeen kuljettanut sinne hitaasti mutta varmasti ison osan compoundin rouvista asiakkaiksi. Paikan syrjäisempi sijainti näkyi myös hinnassa, tietysti. Valmiita malleja oli useita, ja korut olivat noudettavissa viikon kuluttua toimeksiannosta.
Lahja, joka pienelle ei ehkä vielä avaudu, mutta toivottavasti vielä vuosienkin päästä muistuttaa Saudi-Arabiassa vietetystä ajasta.


maanantai 22. helmikuuta 2016

Antiikkia antiikkia

Siinä missä vanhassa compoundissa meillä oli tapana rouvien kesken kokoontua yhteisille aamiaisille, on myös uudessa compoundissamme meille muodostunut pieni porukka, jonka kesken tapaamme viikoittain. Emme kuitenkaan tapaa kenenkään kotona, vaan joka viikko otamme taksin, ja menemme jonnekin, jonne compoundin bussit eivät kulje. Tähän mennessä olemme jo ratsanneet muutaman ostoskeskuksen, juoneet kahvin jos toisen, ja juorunneet senkin edestä.
Viime viikolla kohteena oli Desert Designs -niminen antiikki- ja sisustustavaraliike, jonka eräs meistä jo etukäteen tiesi. Myymälä on avattu Dammamiin jo 1990, ja siitä eteenpäin se näyttää saavuttaneen varsin paljon suosiota. Myymälästä löytyy kaikkea mahdollista arabialaista esinettä. Raskasta tummaa puuta, kaiverrettua ja työstettyä erilaisiksi esineiksi, kuten huonekaluiksi ja tarjottimiksi. Massiivisia huonekaluja. Patinoitua hopeaa. Kirjavia silkkihuiveja. On kankaita, nahkalaukkuja, koruja, rukousnauhoja, kupariastioita, koristeellisia metallilyhtyjä ja -lamppuja, mattoja, vesipiippuja, kivisiä suihkulähteitä, puisia taidokkaasti kaiverrettuja ovia - siis aivan mitä tahansa. Myös hinnat ovat kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Monet tuotteista ovat toki käsityötä, antiikkiakin, joten korkeat hinnat voi antaa anteeksi. Vastaavasti myös kaupan oli pientä ja edullista pikkutavaraa, kuten avaimenperiä ja seinäkalentereita. Valikoima oli todella runsas, ja jos tietäisin asuvani täällä Saudi-Arabiassa useita vuosia, tuskin mikään olisi pidätellyt minua sisustamasta kotiamme kokonaan uusilla huonekaluilla ja esineillä - paitsi luottokortin käyttöraja.

 

Myymälän lisäksi yläkerrassa on vaihtuva taidenäyttely, sekä kahvio, jossa istuimme rouvien kanssa hetken nauttimassa teetä ja croissanteja. Alakerran myymälässä keskellä tilaa on suuri suihkukaivo, joka näkyi myös avoimeen yläkertaan - talo oli tehty sisältä muistuttamaan vanhan ajan arabialaisia taloja patioineen ja laattalattioineen. Viehättävää ja houkuttelevaa, ja ilman muuta käymisen arvoinen paikka, jos arabialainen kulttuuri ja esineistö kiehtovat.



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Intialaista menoa

Joskus aiemmin blogissa kerroin, että vanhassa compoundissa meillä oli ystävien kesken tapana kokoontua yhteisille aamiaisille. Tai ehkä paremminkin brunsseille. Jokainen rouva toi yhden ruuan tullessaan, ja tapasimme vuorotellen eri ihmisten kotona, jolloin emännän velvollisuudeksi jäi ainoastaan järjestää juomat sekä kattaa pöytä. Onneksi tätä tapaa olemme edelleen jatkaneet.
Ystävät kävivät tammikuussa luonani tutustumassa uuteen kotiini, ja sen jälkeen olen pariin otteeseen käynyt vanhassa compoundissa heidän luonaan. Viime viikolla aamiaista emännöi intialainen rouva. Söimme ja joimme, juorusimme ja höpötimme. Nauroimme kyyneleet silmissä. Ja kun lautaset ja lasit olivat tyhjentyneet, kantoi emäntä makuuhuoneesta pinkan monenkirjavia kankaita. Tai siltä se näytti. Kankaat olivat sareja, intialaisia perinneasuja. Sari on pitkä ja leveä kangaskaistale, kuin valtava huivi, joka kiedotaan vartalon ympärille. Vyötärölle se kiinnitetään vyön tai toisen huivin alle, jonka kangas sitten peittää.
Meistä jokainen sai valita mieleisensä sarin, kimaltavia rannerenkaita, roikkuvia ja säkenöiviä korvakoruja, sekä otsalleen koristeen. Emännän mukaan näillä otsakoruilla ei ole erityistä symbolista merkitystä, vaan ne ovat enemmänkin vain koristeita - tosin niitä käyttävät ainoastaan naimisissa olevat naiset. Kun kaksi intialaista oli lopulta saanut meidät kaikki muut vaatetettua, alkoi ankara valokuvaussessio puiden varjossa nurmikolla. Poseerauksia, hymyjä, asentoja. Ja päälle bollywood-tanssia intialaisen emäntämme johdolla. Voimakkaat värit ja kimaltavat helyt, salamavalojen loisteesta puhumattakaan, saivat kyllä olon tuntumaan prinsessaiselta. Arjessa, mutta kuitenkin sen yläpuolella. Ja mikä tietysti tärkeintä, ihanien ystävien kanssa.


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Palmuja

Onko kukaan muu koskaan miettinyt, miksi palmut yleisillä paikoilla ovat lähes poikkeuksetta korkeita ja yleviä? Missä vaiheessa niistä taimista ehtii kasvaa noin suuria puita? Vastaus on itse asiassa aika yksinkertainen; palmut istutetaan paikalleen täysikasvuisina puina, jotka esikasvatetaan palmuviljelmillä syrjemmällä. Opin tämän, kun sattumalta kerran näin tien varressa palmujen istutusta.
Jalkakäytävän viereen on parkkeerattu lava-auto, jonka lavalla niitä suuria palmuja on. Ainoa mikä niissä ei ole suurta, on juuret; ne ulottuvat hyvälläkin tahdolla vain runsaan metrin maan pinnan alle. Jalkakäytävän mukulakivistä on irrotettu juuri sen verran, että tilaan mahtuu palmu, ja maa sen alla on tietysti hienoa hiekkaa - vaikea kuvitella että siinä juuri mikään muu kasvaisikaan. Sitten vain nostoliinojen avulla palmu ylös ja paikoilleen. Niin helppoa kun sen osaa.


maanantai 15. helmikuuta 2016

Liukumäkiä ja lohikäärmeitä

Perjantaina lähdimme viettämään vapaapäivää Bahrainiin. Ja niin teki moni muukin. Vaikka olimme ajatelleet olevamme rajalla ajoissa, niin oli moni muukin. Jo ensimmäinen rajanylityspaikan neljästä jonotuspisteestä oli tupaten täynnä, vaikka tarkastuspisteitä oli useampi auki. Kaksi tuntia vierähti enemmän tai vähemmän rattoisasti, ennen kuin lopulta olimme Bahrainin puolella ja auton nopeus enemmän kuin 15 km/h. Onneksi olimme ottaneet aamupalan mukaan, joten ainakin hetki saatiin kulumaan ruokaillessa.
Reissun tarkoituksena oli viedä lapset sisävesipuistoon. Ajoitus oli hyvä, sillä sinne ne monet muut eivät olleet tulleet. Yhteenkään liukumäkeen ei tarvinnut jonottaa, kaikissa altaissa oli tilaa. Vesipuiston ulkoalue ei ollut käytössä tällä kertaa, ja siihen tuulinen sää olisi ollutkin melko viileä. Hyvin saimme ajan siitä huolimatta kulumaan; esikoinen kiersi kaikki hurjimmat ja pisimmät liu'ut (ja halusi niihin tietysti aina aikuisen mukaan...), ja nuorimmainenkin uskaltautui lopulta pienempään putkiliukumäkeen, minkä jälkeen olikin haastetta saada hänet sieltä pois.
Ennen altaille menoa ostin itselleni uima-t-paidan. Yleensä minua ei haittaa olla julkisella paikalla bikineissä, ja Bahrainissahan se on täysin sallittua. Mutta mutta... Vaikka se on luvallista, bikinit kuitenkin keräävät kiusallisen paljon katseita; eivät ainoastaan miehiltä, vaan myös naisilta, joiden nikabin alta näkyvät vain paheksuvat silmät. T-paidan kanssa koin herättäväni vähemmän huomiota ja sulautuvani paremmin joukkoon. Vaikka se ehkä onkin etäinen vertaus, uskon, että moni paikallinen nainen huntunsa ja kaapunsa alla ajattelee samoin; kokee herättävänsä vähemmän kiusallistakin huomiota, ja sulautuvansa paremmin joukkoon.
Illalla kävimme vielä muutama kuukausi sitten avatussa Dragon Cityssä; ostoskeskuksessa, jossa on ainoastaan kiinalaisia myymälöitä. Täällä sitten olivat ne monet muutkin. Käytävät pursuivat kauppoja täynnä leluja, mainosvaloja, vaatteita, työkaluja, huonekaluja.... Putiikit olivat pieniä, nopeasti kyhätyn näköisiä kopioita toisistaan, ja lähes poikkeuksetta hyvin halpoja. Ruokapaikkoja alueella ei vielä juuri ollut (muutamaa pientä lukuun ottamatta), mutta viereiseen rakennukseen avataan piakkoin erillinen ravintolarakennus, johon mahtunee useita (mitä luultavimmin) itämaisia ruokapaikkoja.


Illalla matkalla kotiin ne monet muut olivat vielä muualla, ja rajan yli pääsimme kahdessakymmenessä minuutissa.

torstai 11. helmikuuta 2016

Kahvia ja kukkia

Tiistaina viereinen compound järjesti aamupäivän kahvitilaisuuden naisille, coffee morningin. Pääsylipun hinnalla pääsi osalliseksi runsaasta buffet-aamiaisesta, joka päihittäisi mennen tullen monen lounasravintolan seisovan pöydän. Hummusta, tahinia, kevätkääryleitä, samosa-pasteijoita, kibbeh-pyöryköitä, biryani-riisiä, kanaa, lihaa, useita erilaisia salaatteja, vihanneksia, leivonnaisia, virvokkeita, kahvia, teetä. Kaikkea pienen ripauksen maistamalla joutui hakemaan lautasen kahdesti täyteen.
Compoundin rouvat olivat järjestäneet tilaisuuden allasalueelle. Järjestäjiä oli ainakin Pakistanista, Etelä-Afrikasta, Saksasta, Englannista ja Koreasta, ja kukin oli valinnut taustamusiikkiin oman osuutensa kotimaansa tyypillisestä musiikista. Vaikka päivä oli tuulinen, aurinko osui lämpimästi pöytiin, ja saimme nauttia kauniista päivästä. Tilaisuuden teemana olivat kukat, ja niinpä alue oli koristeltu kaikella mahdollisella kukkiin liittyvällä; oikeiden kukkien lisäksi kukkia oli tehty pahvista, ilmapalloista ja kreppipaperista. Heti ovella tullessamme saimme kirjoittaa pahville kukkiin liittyvän mietelauseen, viisauden tai tuntemuksen, ja näistä pahvinpaloista koottiin kaksi suurta kukkakuviota. Myös pukeutumisessa oli kehotettu noudattamaan teemaa: "Heijasta sisäistä kukkaasi".



Alueella oli useita myyjiä kojuineen; koruja, vaatteita, kosmetiikkaa, leluja, huiveja... Eräs rouva esitteli luonnontuotteista itse valmistamiaan kosmetiikkatuotteita, ja kertoi eri kasvien terveysvaikutuksista.  Erään ravintolan kokki oli palkattu paikalle kaivertamaan eri hedelmiin kukkakuvioita. Huolettomasti ja nopeasti hän teki vesimelonista ruusutarhan, ja esitteli myös kurpitsasta veistämiään lintuja ja kaloja. Kukka-aiheinen visailu järjestettiin myös, voittajat saivat tuotepalkintoja. Kotiin viemisiksi kukin rouva sai pienen koristepussin kuivattuja kukan terälehtiä. Ja hyvän mielen yhdessäolosta ja hyvästä hetkestä sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat jotakin samaa kuin minä - vaikka en ehkä heitä kaikkia tunnekaan.


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Viikonlopun viettoa

Viikonloppu Dammamissa on sujunut aurinkoisissa merkeissä. Syksyllä jotenkin kadotin ne päivät, jolloin ulkona todella oli miellyttävää. Tuntui kuin kaupunki olisi muutamassa päivässä siirtynyt tukahduttavan kosteasta kuumuudesta navakkaan tuuleen, kalseuteen ja sateisiin. Nyt täällä ovat ne hyvät päivät. Tuulee, muttei liikaa. Aurinko paistaa aina vaan. On leutoa, vähän kuin Suomen ne hyvät kesäpäivät.
Olen puuhaillut puutarhassa. Harventanut aloe vera -rykelmän pensasaidan vierestä, istuttanut niitä eri puolille pihaa, yhdessä lukinliljojen ja bougainvilleoiden kanssa. Ostanut kiinanruusuja ruukkuihin, ja talon seinustalle pelargonioita - muistuttamaan Suomesta ja Suomen kesistä. On vehreää, ja linnutkin laulavat ja visertelevät. Sitä ne siis eivät tee kesällä, kun on liian kuuma... Olemme syöneet viikonloppuisin ulkona, pihakatoksen alla, miellyttävässä lämmössä ja leppeässä tuulessa. Olen kokeillut uusia reseptejä; irakilaista aprikoosein höystettyä lammaspataa, marokkolaista kasvistaginea, kurpitsakeittoa... Perheen prinsessat nyrpistelevät uusille mauille, mutta onhan se kiva kokeilla jotakin uutta, ja opetella käyttämään uusia aineksia. Muutenkin, olen jo kauan halunnut opetella tekemään erilaisia - oikeasti maistuvia - kasvisruokia. Pöytään jotain muutakin kuin jauhelihaa eri muodoissaan. Nyt on aikaa ja mahdollisuuksia harjoitella, kun kaupat notkuvat erilaisia kasviksia, tuoreita ja edullisia.


Perjantaina kävimme Dammamin alueella ajelemassa, ja vietimme jonkin aikaa King Fahd-puistossa. Puiston alue on joskus ollut useita neliökilometrejä, mutta nyt siitä vain osa on hoidettua, ja loppu kuivuu, rappeutuu ja villiintyy omaa aikaansa. Lapset kiipeilivät ja juoksivat leikkipaikoilla, ja aikuiset olivat kokoontuneet pieniin ryhmiin nurmikolle - usein naiset omaansa ja miehet omaansa. Grillit savusivat, moni oli pystyttänyt telttakankaisia tuulensuojia ja niiden varjoon retkihuovat ja -tuolit, sekä runsaat eväät. Tänne tullaan viettämään päivää, ei vain käymään. Toisin kuin Cornichen ranta-alueilla, täällä ei juurikaan ulkomaalaisia näkynyt, ja perheemme vaaleahiuksiset jäsenet jopa keräsivät tuijotusta osakseen.



Puiston jälkeen poikkesimme läheisessä ostoskeskuksessa. Keskuksen ylimmässä kerroksessa on lapsille tarkoitettu vesipuisto ja huvipuisto, jolla hyvinkin on enemmän kokoa kuin tavallisella suomalaisella tivolilla. Kuten muihinkin viihdepaikkoihin, tähänkin huvipuistoon ostetaan kortti, johon voi ladata arvoa, ja joka leimataan laitteissa. Erillisiä päivämaksuja ei siis ole. Saimme lapset lopulta paikan päältä pois lupaamalla, että maaliskuussa olevan lomaviikon aikana tuomme heidät jonakin iltana huvipuistoon.


Lauantaina kävimme koko perhe pelaamassa tennistä. Tai no pelaamassa... Mieheni on ainoa, joka todella osaa pelata; minäkin olen alkanut vasta täällä opettelemaan, ja tällä hetkellä tavoitteena on osua palloon. Tytöistä erityisesti vanhempi on ihastunut tennikseen, ja hänelle ostimme oman lastenmailankin. On ihanaa nähdä lapsen into ja ilo, ja kuinka nopeasti hän kehittyy ja innostuu lisää omasta osaamisestaan. Minä ja nuorimmainen keräsimme palloja, kun isä ja tyttö pelasivat ja harjoittelivat. Tällaisia saisivat kaikki viikonloput olla. Kiireettömiä. Kevyitä. Lämpimiä.

torstai 4. helmikuuta 2016

Lastenjuhlia

Tähän mennessä meidät on kutsuttu kahdesti lastenkutsuille; sankarit ovat täyttäneet yhdeksän ja seitsemän vuotta. Toinen oli tyttö, toinen poika. Toinen oli kotoisin Meksikosta, toinen Intiasta. Nyt huolestuttavasti näyttää, että seuraavat juhlat vietetään maaliskuussa meidän perheessä, kun rakas nuorimmainen täyttää viisi vuotta.
Jaa että miksikö huolestuttaa? Suomessa olemme jo pitäneet lapsille erikseen kaverisynttäreitä, mutta täällä ne tuntuvat olevan kokonaan oma lukunsa. Paitsi ne kaverit, tietysti myös kavereiden vanhemmat ja muut perheenjäsenet on kutsuttu juhliin. Kummatkin juhlat vietettiin ulkona; toisia varten pojan äiti oli vuokrannut suuren allasalueen. Kutsuttuja lapsia oli molemmissa juhlissa ehkä kolmisenkymmentä; lisäksi heidän perheensä, mikä teki juhlakansasta noin satahenkisen. Toisiin juhliin oli palkattu kokki ja useampi tarjoilija, sekä valokuvaaja kuvaamaan vieraita, toisissa äiti oli viimeisen viikon ajan ystäviensä kanssa valmistanut erilaisia oman maansa herkkuja.
Vierailin intialaisen äidin kotona ennen hänen poikansa juhlia. Talon yksi makuuhuone oli varattu koristeille ja tykötarpeille, joita oli laatikkokaupalla ja pussitolkulla. Osa valmiiksi ostettuja, osa tehtiin itse. Tähän tekemiseen osallistuin minäkin yhdessä muiden ystävien kanssa; silkkipaperiköynnöksiä, kasvonaamioita, hassuja hattuja, julisteita seinille. Kyseinen äiti ei tehnyt mitään muuta kuin valmisteli syntymäpäiviä viimeiset kaksi viikkoa joka päivä.
Yhteistä molemmille juhlille oli piñata; paperimassasta tehty valtava pallo, joka koristellaan kreppipaperilla. Toisissa juhlissa se oli rantapallo, toisissa yksisilmäinen Minion. Juhlien lapset jakautuvat kahteen jonoon, omansa tytöille ja pojille, pienimmät jonon kärkeen. Yksitellen lapset astuvat piñatan alle, ja lyövät sitä kepillä lyhyen laulun ajan. Kun yksi (useimmiten joku niistä isoimmista) lopulta saa piñatan rikki, syöksyvät kaikki lapset sen alle. Piñata on täytetty karkeilla ja pienillä leluilla, ja niitä lapset keräävät pusseihinsa niin paljon kuin ehtivät. Juhlien päätteeksi jokainen lapsi saa vielä kotiin viemisiksi pienen lahjapussin, jossa on leluja, karkkia ja tarroja.
Yhdet ystävän synttärit vietettiin täällä tammikuussa, kun vielä olimme Suomessa. Juhlista en ole sen enempää kuullut, mutta tiedän, että äiti aloitti tavaran haalimisen ja valmistelut lokakuun lopulla.
Toukokuussa on tiedossa juhlien uusintakierros meidän perheessä, kun esikoinen täyttää seitsemän. Jos aloittaisin valmistelut jo nyt, voisin ehkä pitää molemmat juhlat samalla volyymilla kuin nuo, joissa olemme käyneet?  Kuitenkin, minä ajattelin viettää nuorimmaisen juhlat täällä meillä kotona. Kutsua ne lähimmät ystävät, joita on enintään kymmenkunta (no, hyvä on, perheet saavat tulla mukaan). Leipoa kakun ja jotain pientä suolaista. Hoitaa koristelun ilmapalloilla. Ehkä nyt hankkia sen piñatan, kun tyttö jo sitä osaa pyytää.  Juhlistaa niin, että sekä sankari että vanhemmat ehtivät nauttia itse juhlista ja kaikista vieraista. Pitää lapsen juhlat lapsen mittaisina. Ei se määrä vaan se laatu, eikö niin?

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Vierailuja

Eilen kävin lasten kanssa pitkästä aikaa vanhassa compoundissa. Tytöt olivat useampaan kertaan pyytäneet päästä leikkimään vanhojen ystävien kanssa, ja olihan se mukava nähdä vanhoja kotikulmia. Compoundimme bussi, matkallaan ostoskeskukseen, tipautti meidät vanhan alueen portille.
Yleensä yritän hyödyntää compoundin busseja menemisissä ja kyläilyissä milloin vain se on mahdollista. Moni ystävättäreni käyttää Überin kyytiä, tuttua taksikuskia, tai onpa joillakin jopa miehen työpaikan puolesta järjestetty oma auto ja kuljettaja. Takseista olen kuullut pääsääntöisesti huonoa palautetta; epäluotettavuutta, kalliita ja matkalla muuttuvia hintoja, huonoa ja huimapäistä ajamista. Itse olen ottanut taksin vain kerran, lennosta, ja kokemuksessa ei ollut mainittavasti ongelmia. Sovin kuskin kanssa hinnan ennen matkaan lähtöä, ja pääsin turvallisesti perille. Kun kysyin taksikuskilta paljonko matka maksaisi, hän vuorostaan kysyi paljonko haluaisin maksaa. Siitä hieman kumpaankin suuntaan tingittyämme pääsimme yhteisymmärrykseen, ja minä perille. Takseja täällä muutenkin liikkuu paljon, ja ne etsivät aktiivisesti matkustajia. Erityisesti yksin kulkeville naisille taksit tööttäilevät vähän väliä, joten täällä ei tarvitse pelätä jäävänsä tien päälle.
Vanhojen ystävien tapaaminen tuntuu aina hyvältä, ja lapset juoksivat innoissaan koko illan leikkipuistossa kavereiden kanssa. llalla kotona sytytettiin punainen pallogrilli, ja mieheni eurooppalaiset työkaverit tulivat meille grillaamaan ja istumaan iltaa. Liettualaista marinoitua kalkkunaa, alkoholitonta olutta, ja salaatissa kikherneitä ja korianteria. Jälkiruuaksi nautimme baklavaa, arabialaista perinteistä leivonnaista. Se on valmistettu lehtitaikinasta, ja sisältää hunajaa ja pähkinämurskaa. Vain arabialainen kahvi puuttui :)