sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ukkosmyrskyjä

Viime viikolla Saudi-Arabiassa ukkosti. Länsirannikolla ja maan keskiosissa rankat sateet lyhyessä ajassa nostattivat tulvia, ja aiheuttivat kahdentoista kuoleman. Voimakkaat raekuurot piiskasivat kaupunkeja. Kadut muuttuivat pieniksi järviksi, ja joka painaumaan ja kuoppaan (joita muuten paikallisissa teissä on paljon...) kertyi vettä, pääosin jäädäkseen. Paitsi että viemäröinti on niin kovin vajavaista - ja miksi sitä oikeastaan edes tarvittaisiinkaan? - on hienonhieno hiekka tukkinut vähitellen ne vähäisetkin viemärit. Minne vettä tulee, sinne se myös jää.
Dammamiin, itärannikolle, ukkosten ennustettiin saapuvan tiistain aikana. Varhain tiistaiaamuna (mutta toki vasta niin myöhään, että lapset oli ehditty herättää kouluun) tuli koululta viesti, että kyseiseltä päivältä oli koulu peruttu. Sää oli lämmin, pilvinen ja harmaa, ei ripaustakaan tuulta. Ja sellaisena se sitten koko päivän pysyikin. Ei edes pientä sadekuuroa. Iltaa kohti lapset jo hyppivät seinille, ja kaikki alueen vanhemmat pitivät sormiaan ristissä, että seuraavana päivänä koulu jatkuisi, ja että uhkaavat ukkoset eivät Dammamiin asti tulisi.
Seuraavana yönä sitten ukkonen tuli. Heräsin yöllä rankkaan sateeseen, jyrinään ja salamointiin. Mikään ei suuremmin kuitenkaan tulvinut, kukaan ei kuollut, ja elämä jatkui. Ja tietysti, seuraavaltakin päivältä koulu oli peruttu. Tällä kertaa tajusin tarkistaa puhelimen aamulla ennen lasten herättämistä. Ukkoset kuitenkin menivät sen siliän tien. Keskiviikon aikana satoi pariin otteeseen, mutta ei erityisen kauaa eikä rankasti. Ne vähäiset sateet saivat kuitenkin pienen katumme ainoan notkelman täyttymään vedellä, jossa lapset innoissaan kahlasivat. Paikka paikoin vielä nytkin (sunnuntaina) näkyy vesilätäköitä tai pieniä lampia, jotka eivät ole ehtineet kuivua. Vedellä kun ei ole muuta tapaa lammikoista kadota kuin haihtumalla. Eipä ihme, että pienikin sade saa tämän maan myllerrykseen.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Simpukoita

Viikonloppuna lähdemme rannalle. Jo useampana päivänä olemme suunnitelleet iltaa Cornichen puistoalueilla, piknikkiä ja rentoa olemista. Navakka ja kostea iltatuuli on kuitenkin pilannut suunnitelman joka kerta, joten nyt päätämme lähteä aamupäivästä. Lämpötila on +26 asteen tietämillä, kirkas sininen taivas ja tuulista, kuinkas muuten. Levitämme retkihuovan palmun alle varjoon nurmikaistaleelle, ja syömme eväitä. Tuulisuudesta huolimatta sää ja lämpötila ovat juuri sopivat ulkona olemiseen. Muutama muukin perhe, lähinnä paikallisia, on rannassa, mutta parkkipaikoilla on vielä hyvin tilaa, ja on helppoa löytää paikka nurmikolta.
Syötyämme lähdemme tyttöjen kanssa rantaan kahlailemaan ja etsimään aarteita. Vesi on raikasta, mutta ei erityisen kylmää. Tällä kohtaa uinti ei ole sallittua voimakkaan tuulen vuoksi, joten lapset tyytyvät käärimään housunlahkeet ja kahlaamaan. Minäkin saan kasteltua varpaat; abayan kanssa on hieman hankalaa sen syvemmälle edetä - ellei tietysti halua sitä kastella. Paljaiden säärien esitteleminen kun ei ole kovin suotavaa...


Rannassa on valtavasti pienenpieniä ja erimuotoisia simpukoita. Keräämme niitä lasten kanssa pussiin, ja tytöt huutelevat kilpaa: "Look Mommy, beautiful!". Tuntuu nautinnolliselta olla ulkona auringonpaisteessa, siis ilman että kuumuus tukahduttaa ja uuvuttaa.


Jonkin ajan kuluttua keräämme tavarat ja jatkamme autolla etelään päin, Half Moon Bayn alueelle. Täällä ovat Dammamin yleiset (ja myös yksityiset) uimarannat, sekä suuret beach resortit. Niiden lisäksi ei sitten mitään muuta olekaan, paitsi hiekkaa ja autiomaata tien toisella puolella. Yhdessä kohdassa tien varressa on suurempia dyynejä, ja vuokralla mönkijöitä dyyniajelua varten. Näilläkin rannoilla muutama perhe nauttii eväitään ja kahlailee, mutta paljon ei väkeä ole. Yhdelle rannalle pystytetään markkinakojuja ja -pöytiä; illan tullen meno on siellä varmasti vilkas. Rantoja on useita, ja ne ovat lähes toinen toistensa kopioita; kussakin rannassa on juomavesipiste sekä katoksia, joiden varjossa voi viettää aikaa. Yleisiä pukukoppeja tai suihkuja ei kuitenkaan ole joka rannalla. Emme pysähdy uimaan.
Aamu ja aamupäivä eivät täälläkään ole suosiossa; elämä alkaa auringon alkaessa laskeutua ja jatkuu pitkälle aamuyöhön.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Abayaa ostamassa

Compound on järjestänyt uuden bussireitin pitkästyville kotirouville. Nyt mennään Dammamin keskustaan. Mehän siis asumme kartalta katsottaessa Dammamissa, mutta todellisuudessa Dammam on kolmoiskaupunki, joka muodostuu kolmesta täysin rajattomasti yhteen kasvaneesta kaupungista; Dammam, Dhahran ja Al-Khobar, jonka alueella me asumme. Nyt siis Dammamiin, joka on vanhempaa aluetta ja jossa elintaso ei monilta osin ole yhtä korkea kuin omalla alueellamme. Mikä tietysti myös tarkoittaa sitä, että hintataso on alhaisempi.
Puolen tunnin ajomatkan päästä kaupunkikuva on muuttunut. Rakennukset ovat vanhempia, pienempiä ja kivijalkakauppojen kirjavoittamia. Kaikelle tavaralle on oma pieni putiikkinsa, ja samantapaisia tuotteita myyvät kaupat ovat ryhmittyneet lähekkäin; joillakin kaduilla myydään vain mattoja, viereisellä autonrenkaita. Autoista ja ihmisten vaatetuksesta näkee, että täällä eivät öljyseikit asu, ennemmin se niin sanottu tavallinen kansa.
Bussi vie meidät pienehkön ostoskeskuksen pihaan ja lupaa noutaa samasta paikasta kahden tunnin kuluttua. Siirrymme ostoskeskukseen. Muutama rouva on jo täällä aiemmin ollut ja innoissaan suosittelee putiikkeja. On vaatetta, kodintavaraa, koruja, ja halpahallimaista krääsää. Ja halpaa - kaikki on lähes puolet niistä hinnoista, mitä suurissa ostoskeskuksissa näkee. Vaikka toisaalta niin on varmaan monen tuotteen kohdalla laatukin... Itse ostoskeskus on hieman nuhjainen ja epäsiisti, basaarimainen. Sellainen, jollaiseksi kuvittelin kaikki Saudi-Arabian ostoskeskukset aikanaan.
Ostoskasseihin päätyy yhtä sun toista mitä en ehkä koskaan ennemmin ollut ajatellutkaan tarvitsevani. Hinnat ovat todella edullisia, ja länsimaalaisia ei juuri meidän seuruettamme lukuun ottamatta näy. Abayoita, naisten mustia kaapuja, myydään useammassakin liikkeessä. Käymme muutamassa, monella meistä on uusi abaya hakusessa.
Kun alkujaan tänne Saudi-Arabiaan tulin, minulla oli kaksi virheelllistä käsitystä abayoista: 1) ne ovat aina mustia, ja 2) ne ovat vain ja ainoastaan välttämätön paha. Abayoita löytyy usean värisiä, vaikka pääväri onkin lähes aina musta tai jokin muu tumma sävy. Monet abayat ovat hyvinkin kirjailtuja, koristeltuja ja kimaltavia, ja niihin kuuluva huivi on aina sävy sävyyn. Löytyy pitsiä ja erilaisia kankaita, rypytystä ja nyöriä. On pään yli vedettävää mallia, nepparia ja vetoketjua. Valitse niistä nyt sitten omasi.
Toisekseen, yksi abaya ei riitä mihinkään. Se pitää kuivapestä, mikä vie pari päivää, ja siksi ajaksi pitää olla toinen abaya. Kaksi siis, ainakin. Ja yllättävää kyllä, abayoissa on monia todella kauniita. Olemme jo tulleet siihen pisteeseen, että naiset ihailevat kilpaa toistensa asuja. Ja jos menee syömään, leveät ja roikkuvat hihat eivät toimi. Kuumalla kesällä korkea kaulus ei ole hyvä, mutta talvella kyllä. Ja tämäkään ei maksa kuin näin ja näin paljon. Itselläni on siis edelleenkin vain kaksi abayaa, mutta tiedän useita rouvia, joilla niitä on senkin edestä. Jos sitä täytyy pitää, niin miksei se sitten olisi kauniskin?

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Mereltä tuulee

Talvi taitaa sitten olla tullut. Joka päivä tuuli on navakka, vähän kuin Helsingin saaristossa keskikesällä. Jopa keskipäivällä voi ulkoilla - ja urheillakin auringon alla! Iltaisin ja varhain aamulla pitää laittaa pitkät housut. Ilman pitkähihaista paitaa iho on kananlihalla. Huvittavinta tietysti on se, että lämpömittariin katsoessa päivän alin lämpötila on siinä +17 asteen kiertämillä, ja lämpimimmillään jopa +28-30. Tuuli ja ilman kosteus kuitenkin saavat ilman tuntumaan kylmältä. Iho kananlihalla näissä lämpötiloissa on hyvä kertoa ystäville, että meillä home sweet home Suomessa pakkaslukemat saattavat hipoa jopa -30 astetta, ja että harrastan avantouintia - bikineissä.
Viime maanantaina heräsin rapisevaan ääneen ulkoa - sade rummutti ikkunalautoja! Ja ihan siis oikea kunnon sade, ei pientä pisarointia tai muutamaa hassua harmaata pilveä. Terassilla pyöräilykypärät ja pyyhkeet ovat märkiä - täällä harvemmin tarvitsee varautua yölliseen sateeseen siirtämällä tavaroita suojaan. Tästä seurasi erikoinen ongelma; miten saada lapset koulubussin kyytiin? No eihän meillä nyt sateenvarjoja täällä ole! Lopulta tytöt pukivat hupparit huppuineen päälleen ja juoksivat nopeasti pysäkille; siellä he saivat odottaa naapurin auton takapenkillä kunnes bussi tuli. Itse pukeuduin villakangastakkiin, koska se on ainoa hupullinen takki, joka minulla on.
Samana iltana vein lapset leikkipuistoon. Pilvistä. Ja sitten alkaa taas sataa. Lapset ovat kuin liekeissä ja loikkivat riemusta hihkuen vesilätäköissä, joita muodostuu nopeasti. Millään muulla ei ole väliä. Maa on kuivaa, eikä jaksa imeä vettä sisäänsä. Kotiin päästyämme olemme läpimärkiä. Se ilta on vielä lämmin, sitten ei enää. Loppuviikosta palelee leikkipuistossa, jopa ihan kuivanakin.
Kuluneen viikon ostoslistalla ovat siis olleet sateenvarjo, pitkät housut, hupparit ja neuletakit. Tytöille ostettiin lisäksi hieman sadetta ja tuulta pitävät ulkotakit - karvavuoriset. Tänä aamuna he eivät niitä halua kuitenkaan kouluun laittaa, ja vasta bussipysäkillä tulee itku, kun ulkona sittenkin on niin kylmä. Sateenvarjohyllyn edessä seisoessani mietin, että enpä tähänkään tilanteeseen uskonut joutuvani koskaan - ostan sateenvarjoa yhdessä maailman kuumimmista ja vähäsateisimmista maista.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Sadepilviä

Sää on viilenemään päin. Päivisin tuulee navakasti, ja lasten huulet ovat siniset, kun he nousevat uima-altaasta. Päivän alin lämpötila on +20 asteen tienoilla, ja ylin puolestaan enää "vain" +30 astetta. Kirjoitan blogitekstejä terassilla ja istun uima-altaalla, auringon puolella. Vielä muutama viikko sitten oli liian kuuma olla ulkona enempää kuin oli välttämätöntä.
Monissakaan asunnoissa ei ole lämmitystä, ja niinpä kaupat ovat poistaneet valikoimistaan ohuet yöpaitulit, ja niiden tilalla on fleecevuorattuja pyjamia. Talviabayat (paksulla karvavuorella) ovat tulleet myyntiin, samoin toppatakit ja karvanilkkurit. Hieman huvittaa; voiko näitä ihan oikeasti täällä tarvita? Pitäisikö jo alistua ja ostaa toiset pitkät housut; niille ehkä tulee vielä käyttöä?
Lauantaiaamu on pilvinen. Ei sitä sellaista valkoista epämääräistä utua, joka muuttaa maiseman väriä, vaan rehellisiä sinimustanharmaita pilviä taivaan täydeltä. Sellaisia, joista suomalainen heti sanoo että kohta sataa. Tai voi olla, että tulee ukkonen.
Lähden kävelylle. Aamuinen ilma on lenkille sopivan viileä, ja pilviä kerääntyy yhä lisää. Jonkin ajan kuluttua uskon tuntevani pienen vesipisaran käsivarressani, mutta se oli varmasti vain läheisen puutarhan sadettajasta? Jonkin matkan päästä toinen. Kolmas ja neljäs. Asvaltti alkaa muuttua pilkukkaaksi. Täällä todella sataa! Suomessa kutsuisin tätä pieneksi ripotteluksi, joka ei edes haittaa lenkkeilyä. Täällä se on kuitenkin sadetta; ensimmäinen sade sitten toukokuun. Vuoden sadepäivät voi muutenkin laskea lähes kahden käden sormilla. Pisarat tuntuvat viileiltä ja virkistäviltä. Vartin kuluttua asvaltti on taas kuiva, eikä mikään kerro juuri sataneen.


torstai 5. marraskuuta 2015

Dubaissa

Nyt kun kaikki perheemme paperit lopultakin on saatu kuntoon, voimme matkustaa vapaasti Saudi-Arabian ulkopuolelle. Ensimmäinen matka suuntautuu Dubaihin, Arabiemiraatteihin. Lento Dammamista kestää hieman yli tunnin, ja lentojen hinnat ovat hyvinkin edullisia. Edessä on pitkä viikonloppu - kolme päivää - kaupungissa, joka on kohonnut muutaman kymmenen vuoden aikana keskelle aavikkoa, ja jossa raha kiiltää kaikkialla.
Dubai on suuri, hieman yli kaksi miljoonaa asukasta, ja keskustan alueella toinen toistaan hulppeammat pilvenpiirtäjät kilpailevat keskenään taivaspaikoista. Niiden kuningas on maailman korkein (828m) rakennus; Burj Khalifa, joka kohoaa neulamaisena tornina kaupungin keskustassa. Hotellimme sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, mutta hotellin kattoterassilta avautuvat huikeat näkymät yli kaupungin. Ensimmäisen päivän vietämme hotellilla, ja illalla lähdemme taksilla Dubai Mall -ostoskeskukseen. Dubaissa taksien lisäksi käytetään paljon metroverkostoa, jota monet turistit kehuvat.
Protestoin ensin ajatusta lähteä ostoskeskukseen: "Onhan niitä meillä Saudeissakin...", mutta huomaan pian että meidän ostoskeskuksemme eivät ole ihan tällaisia. Kaupat jäävät vähemmälle huomiolle, kun kierrämme katsomassa jääkiekkokaukaloa, valtavaa syvänmerenkaloja sisältävää akvaariota, kolmeen kerrokseen ulottuvaa vesiputousta, dinosauruksen luurankoa.... Kauppojen näyteikkunoissa dj:t soittavat musiikkia ja filmitähdet poseeraavat. Väkeä on massoittain, ja käytävät jatkuvat toinen toisensa perään. Joka kulman takana on jotakin uutta nähtävää. Illallisen nautimme ulkona, katsellen ravintolan pöydästä massiivia suihkulähteitä, jotka ryöppyävät ja syöksähtelevät musiikin tahdissa pienen järven pinnalla. Taustalla kimaltelee Burj Khalifa. Lapsetkin nauttivat ja huokailevat ihastuksesta.





Sää Dubaissa on lämmin, lämpötilat hipovat +35 astetta, mutta kosteus on vähäisempi kuin Dammamissa. Ulkona on miellyttävää olla, ja jopa auringosta voi nauttia. Dubaissa on paljon eri kansalaisuuksia, ja pukeutuminen on täysin vapaata, joten voin rauhassa ulkoilla ilman abayaa. Myös useimmista ravintoloista voi ostaa alkoholia.
Toisena päivänä käymme hotellin uima-altaalla, ja sen jälkeen lähdemme vuokra-autolla tutustumaan Dubai Marinan alueeseen sekä ihmisten rakentamiin Palmusaariin. Palmusaari on kokonainen oma kaupunkinsa palveluineen, luksushotelleineen ja ostoskeskuksineen. Nimensä se on saanut palmun muodosta. Ja se kaikki on rakennettu hiekan päälle, mereen, ihmisen oikusta luoda jotakin erikoislaatuista ja näyttävää. Ajamme saaren päästä päähän ja ihailemme Dubaita mereltä käsin. Sieltä jatkamme Dubai Marinaan, joka koostuu useista sisämaan huvivenesatamista, joita ympäröivät pilvenpiirtäjät, ostoskeskukset ja luksushuoneistoista muodostuvat asuintalot.



Illan vietämme paikallisessa vesipuistossa, lapset nauttivat ja polskivat, kikattavat ja roiskivat vettä. Kun ilta on jo pimennyt, ajamme noin tunnin matkan päähän Ras Al-Khaimahiin, jossa miehelläni on seuraavana päivänä työasioita.Viimeinen päivämme kuluu rauhallisissa merkeissä hotellin altaalla ja läheisessä ostoskeskuksessa.  Hotelli sijaitsee golfkentän laidalla, ja aamulla istun terassilla kirjaa lueskellen, ja katson kuinka lapset juoksentelevat yöpaidoissaan greenillä.


Illalla lento kotiin. Olemme viikonlopun aikana nähneet paljon, ja vielä paljon enemmän jäi näkemättä. Olen jo varma, että tänne tulemme vielä uudelleenkin.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Halloweenin viettoa

Se kaikki alkaa erään rouvan ilmaan heitetystä ideasta. "Hei mitä jos järjestetään jotain tapahtumaa lapsille?" Ja siitä se alkaa muotoutumaan. Marraskuun alku lähestyy ja Halloween. No juhlat tietysti, siitä lapset tykkäävät! Muutaman päivän kuluttua havaitsen kuuluvani neljän äidin muodostamaan ryhmään, jonka seuraavien viikkojen elämäntehtävä on järjestää compoundin lapsille (ja heidän vanhemmilleen) Halloween-juhlat. WhatsAppiin luodaan ryhmä kaikille compoundin äideille, jossa voi ilmoittaa Halloween-juhlista, uimakouluista ja myytävistä puutarhakalusteista. Lisäksi me järjestäjät luomme oman ryhmämme, jossa voimme rauhassa keskenämme manailla ja huokailla. WhatsApp-viestejä tulee kymmeniä päivässä, valtaosa tietysti hymiöitä ja peukutuksia jonkun muun tekstille.
Ensiksi päätetään sopiva päivä, paikka ja kellonaika. Juhla vietetään ulkona, compoundin leikkialueella. Kaikilla osallistujilla tulee olla Halloween-asu. Ruokailu järjestetään nyyttikestiperiaatteella, juomia ja koristeita varten keräämme tietyn rahasumman per osallistuva perhe. Käydään paikallisessa "Tiimarissa" katselemassa ja hankkimassa saatavilla olevia materiaaleja ja valmiita koristeita, lasketaan yhteen ja summataan. Mitä voidaan tehdä ja mistä se tehdään? No kuka sen osaa tehdä? Mistä saadaan väkeä toteuttamaan? Ruokakaupassa lasketaan limsojen hintoja ja taas summataan. Palettia sekoittaa vielä mukavasti se, että viimeisenä päivänä ennen juhlaa mukaan ilmoittautuu vielä 12 henkilöä lisää - yhteensä osallistujia (aikuisia ja lapsia) on lähes 100.
Pidetään askartelutalkoot. Piirretään ja leikataan lepakkoa, monta. Piirretään ja leikataan kurpitsaa, myöskin monta. Teipataan monta lepakkoa ja monta kurpitsaa seinille. Valtavasta styroksipallosta ja styroksiputkista tehdään maalaamalla ja yhdistämällä valtava hämähäkki. Sille mulkosilmät valkoisesta paperista. Nostetaan hämähäkki puuhun. Jätti-ilmapallon päälle liimataan useita kerroksia sanomalehtipaperisuikaleita, annetaan kuivua ja liimataan viimeinen kerros kreppipaperista. Puhkaistaan jätti-ilmapallo. Täytetään karkilla ja ripustetaan roikkumaan - piñata on valmis. Puhalletaan 300 pienempää ilmapalloa, mustia, oransseja ja valkoisia. Ripustetaan 300 ilmapalloa naruun ja tehdään niistä kranssi. Juodaan vettä siinä vaiheessa kun alkaa heikottaa.



Sitten kotiin leipomaan ja tekemään kasvomaalauksia. Meiltä kotoa kolme pientä noitaa lähtee juhliin; lapsille olen ostanut valmiit puvut, itselleni hattu riittää, kun abaya muutenkin muistuttaa noidan kaapua. Lähes kaikki juhlijat ovat pukeutuneet, ja pian pöydät notkuvat mitä erilaisimmista ruuista, joita osallistujat ovat tuoneet. Yksi compoundin työntekijöistä auttaa siisteyden ylläpitämisessä ja varmistaa, että juomia on aina pöydässä. Kaikki syövät ja juovat, kuka missäkin.
Huudon ja hätistyksen avulla lapset järjestetään jonoihin, ja heille on erilaisia leikkejä ja pelejä. Pieni aikuisten hengähdystauko. Sitten lapset jaetaan kahteen ryhmään, isoihin ja pieniin, ja molemmille ryhmille on oma piñata. Kukin lapsi vuorollaan hakkaa kepillä korkealle ripustettua palloa lyhyen laulun ajan, yrittäen rikkoa sen. Kun pallo lopulta hajoaa, kaikki ryhmän lapset säntäävät poimimaan maasta pudonneita karkkeja. Riemunkiljahduksia, naurua, kikatusta. Paperin rapinaa ja maiskutusta.




Illan parhaat puvut palkitaan myös. Kun väki lähtee kotiin, ovat kaikki tyytyväisiä mutta väsyneitä. Compoundin väki alkaa siivota leikkialuetta, ja hämähäkki laitetaan talteen ensi vuoden juhlia varten.