torstai 29. syyskuuta 2016

Koululaisia

...ja taas on se aika vuodesta... Tytöt uusissa koulupuvuissaan <3


maanantai 26. syyskuuta 2016

Tekosaaria

Olemme viime keväästä seurailleet aina ohi mennessämme kuinka Saudi-Arabiasta Bahrainiin vievän sillan alkupäässä rakennetaan - mereen. Vielä ei ole selvinnyt millaisesta projektista on kyse, mutta valtavat määrät hiekkaa ja kiveä on jo rakennuspaikalle kulkenut - ja jatkuvalla tahdilla sitä pumpataan lisää. Maakerrostumat nousevat jo merenpinnan yläpuolelle, saavat muotoa ja laajenevat koko ajan - autot ja kaivinkoneet ovat kansoittaneet uuden alueen.


Vieläkin tuntuu huikealta ajatella kuinka ihminen luo ns. tyhjän päälle kokonaan uutta - kaikkein näyttävimmät saaret ovat kymmeniä neliökilometrejä ja muotoiltu muistuttamaan kaloja, palmuja, tiettyjä valtioita... Ja kun samaan aikaan rakentamatonta maata on kaupungin laidoilla loputtomiin. Ehkä näyttävää ja vaikuttavaa, mutta samaan aikaan myös tarpeetonta ja pröystäilevää.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Erikoisia liikennemerkkejä

Jopa merkin jalankulkijalla on Qatarissa kaapu..!


maanantai 19. syyskuuta 2016

Qatarin ihmeitä

Toissa viikonloppuna vietetyn Eid-al-Adhan ansiosta saimme muutaman ylimääräisen vapaapäivän, joita lähdimme viettämään Qatarin pääkaupunkiin, Dohaan. Doha on maanteitse noin neljän tunnin ajomatkan päässä Dammamista, eikä raja-alue ole sitten alkuunkaan niin ruuhkainen kuin Bahrainiin mentäessä. Vähän yli kahden miljoonan asukkaan öljyvaltio Qatar on pienuudestaan huolimatta yksi maailman rikkaimmista valtioista, ja suurelta osin autiomaan peitossa. Dohaa ovat ystäväni kehuneet viihtyisäksi, ikään kuin Dubaiksi pienoiskoossa.
Ja sitähän se hyvinkin on. Koko kaupungin rakenne pilvenpiirtäjineen, tekosaarineen ja ns. vanhoine kaupunkeineen on kuin suoraan Dubain kartalta - kutistettuna pienoiskokoon. Erityisesti Dohasta pistää silmääni heti kaupungin siisteys. Nurmikot vihertävät, roskan roskaa ei näy missään, kaikki on hoidettua ja huoliteltua. Ostoskeskukset ovat täälläkin suuria ja prameita, ja erityisesti ihastumme Villaggio Malliin, jonka katto on tehty jäljittelemään sinistä taivasta ja käytävät pikkukylän katuja. Keskellä ostoskeskusta kulkee kanaali, johon voi paremmin tutustua gondolin kyydissä - perinteisesti kuljettaja seisoo veneen peräosassa ja ohjaa sitä pikkusiltojen ali. Lapsia kiikkerä gondoli jännittää, ylhäältä kanaalin reunoilta ihmiset vilkuttavat meille.



Ostoskeskuksen vieressä sijaitsee The Torch -hotelli ("soihtu"); 300 metriä korkea valaistu kapea torni, joka on yksi Dohan maamerkeistä, sekä kaupungin korkein hotelli. Sen kupeeseen puolestaan nousee pikkuhiljaa jalkapallostadion; yksi niistä kahdestatoista arkkitehtuurin mestariteoksesta, joiden kautta Doha valmistautuu isännöimään vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskisoja. Mitä tämä pieni maa sen jälkeen kaikilla näillä stadioneilla sitten tekee? Oikein hyvä kysymys.



Toisena päivänä ajelemme kaupungin eri alueilla. Pyhien takia liikennettä ei ole juuri nimeksikään, ja pääsemme sujuvasti paikasta toiseen. Kaupunkiin rakennetaan valtavasti; jopa jo valmiiden valtavien pilvenpiirtäjien tiheään viidakkoon nousee jatkuvasti uusia. Ja edelleen, kaikki on siitä huolimatta siistiä ja järjestyksessä. Kuten Bahrainissa tai Arabiemiraateissa, myös Qatarissa naiset saavat ajaa, ja länsimainen pukeutuminen (tosin asiallinen sellainen) on sallittu. Eräälle kaupungin yksityiselle rannalle emme kuitenkaan pääse, sillä siellä naiset eivät saa olla bikineissä. Niinpä päädymme erilliselle Beach Resortille, jossa on paljon länsimaalaisia, ja asu on täysin vapaa. Alueella on pari uima-allasta, ravintola, merenranta ja vieläpä sauna ja poreallaskin. Merivesi on suloisen lämmintä, ja loikoilemme lasten kanssa rantavedessä simpukoita keräillen ja paahtavan auringon ja viileän merituulen suloisesta yhdistelmästä nauttien.




Illalla lähdemme Souq Waqifin markkina-alueelle. Alueella on pieniä puoteja ja kojuja vieri vieressä. On kahvilaa ja ravintolaa, kodintarviketta, matkamuistoa, viiriäistä ja maaoravaa. Yksi souqin alueista onkin omistettu eläimille - sieltä löytyy mm. tarvikkeita Arabian niemimaan perinteiseen haukkametsästykseen. Itse haukat ovat hyvin arvokkaita ja vaikeasti hankittavia. Eid-juhlallisuuksista johtuen souqin alueella on iltajuhla. On huvipuistolaitteita, poniajelua, värikkäitä valoja, rytmisiä tanssi- ja lauluesityksiä, kulkueita. Kiertelemme väentungoksessa nauttien tunnelmasta ja väreistä. Ilta hehkuu kuumuutta vaikka pimeydessä se onkin siedettävää.





Dohan ehkä tunnetuin nähtävyys valitettavasti jää meiltä näkemättä; islamilaisten taiteiden museo. Rannassa sijaitsevaa, arkkitehtuurisesti näyttävää rakennusta on moni kehunut mielenkiintoiseksi vierailukohteeksi, mutta juhlallisuuksien takia se on valitettavasti kiinni koko oleskelumme ajan. Toisaalta, ainakin meillä on nähtävää seuraavallekin käyntikerralle - jonka varmasti ajoitamme hieman viileämpään aikaan; Dohassa kun on upeat rantabulevardit, ja kaupungin infrastruktuuri mahdollistaa kävelemisen ulkona..!



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Lampaita liikenteessä

Kuluneena viikonloppuna mietiskelin miksihän yhtäkkiä lampaita näkyy niin paljon. Kumma juttu kun niitä kurkistelee lava-autojen lavoilta ja kulkee paimennettuina laumoina isojen teiden varsilla. No, jos sitä tarkemmin pysähtyisi miettimään... Kuluneena sunnuntainahan oli varsinainen lampaiden päivä - Eid-Al-Adha -juhlan suuri teurastuspäivä. Eid-Al-Adhasta kirjoitin viime vuoden syyskuussa hieman tarkemmin; joka tapauksessa kyseessä on paikallisen kalenterin toiseksi suurin juhla-aika ramadanin päätösjuhlan jälkeen. Jokainen kynnelle kykenevä muslimimies teurastaa tällöin lampaan perheelleen - tai hankkii asianmukaisin menoin teurastetun lampaan. Kuuleman mukaan lampaan teurastuksen kauempaa käsin voi hoitaa myös puhelinpalvelussa - rukoukset kuuluvat puhelimen välityksellä, jolloin teurastus voidaan hyvillä mielin hoitaa uskonnon kaikkien vaatimusten mukaisesti.
Eikä tietenkään pidä unohtaa radiota. Sekin lakkaa kyseisenä päivänä kokonaan soittamasta musiikkia, ja toistaa ainoastaan tiettyä rituaalinomaista rukousta yksitoikkoisessa sävelessä. Miten sattuikin, että juuri samana päivänä meidän perheellä oli suunniteltuna yli neljän tunnin ajomatka. Rukous tuli hyvinkin tutuksi.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Työn iloa


Nyt ne sitten ovat alkaneet. Työt.
Odotukset olivat ristiriitaiset. Toisaalta innostusta lähes puolentoista vuoden jälkeen tehdä jotakin ns. hyödyllistä, tienata rahaa, saada päiviin sisältöä. Toisaalta, epävarmuutta uudesta ympäristöstä ja asemasta naisena muslimikulttuurissa, toimiston ainoana naisena. Olin käynyt joskus mieheni mukana toimistolla; toimistohuoneet on rakennettu tehdashallin yhteyteen kahteen kerrokseen, ja työntekijöitä toimistolla on alle 10 henkilöä - minua lukuun ottamatta kaikki miehiä.
Ensimmäisenä työviikkonani on kyseenalaista olenko käyttänyt enemmän työpäivän aikana tietokonetta vai pölyrättiä. Paitsi että uudessa työhuoneessani ei ollut yli puoleen vuoteen ollut ketään töissä, olivat myös yhteiset tilat epäjärjestyksessä - ja likaisia. Tehtaan puolelta leijailee hienoista metallipölyä ja kuorruttaa pinnat kilpaa tehdashallin avoimista ovista pyyhkäisevän hiekan kanssa. Ja kun jonkin pinnan on kertaalleen märällä rätillä ja pesuaineella pyyhkinyt, se näyttää kuivuttuaan jälleen samalta kuin aloitettaessa.
Ilmastointi ärjyy minkä ehtii. Sen ansiosta toimistohuoneet ovat miellyttävän viileitä silloin kun eivät ole hyytävän kylmiä. Ja lämmittelemään voi tietysti aina lähteä mukavuuslaitoksiin, jotka sijaitsevat tehtaan vastakkaisessa päässä, ja joiden viilennykseen ei suotta ole satsattu. Minulla on sentään ylellisesti avain ainoaan istumapöntöllä varustettuun wc:hen; useimmat työntekijöistä käyttävät koppeja, joissa on reikä lattiassa.
Nyt oma huone alkaa näyttää kohtalaisen viihtyisältä ja työpiste tuntua omalta. Työnkuvaltani olen siis markkinointiassistentti, mikä tarkoittaa aika lailla kaikkea mahdollista paperityötä, jota kukaan ei juuri ole vuosiin hoitanut. Hinnastoja, nettisivuja, yritysesittelyitä, lehtiartikkeleita, messuja... Sinällään tuttua ja mielekästä työtä, hyvältä tuntuvaa.
Päivien pituus väsyttää. Normaali työpäivä täällä Saudi-Arabiassa on 8h päivässä, kuutena päivänä viikossa. Me kuitenkin työskentelemme vain viitenä päivänä, jolloin työpäivälle kertyy pituutta 10h. Iltaisin tuntuu hyvältä vain olla kotona, viettää aikaa lasten kanssa, ja yrittää tsempata itseään vielä salille iltapimeässä - siitä kuitenkin omalta osaltaan muodostuu se jaksaminen ja hyvä olo.
Niin ja ne työkaverit. Jälleen kerran Saudi-Arabia on yllättänyt positiivisesti. Kaikki toimiston miehet ovat kohteliaita ja ystävällisiä, vaikka eivät ehkä oma-aloitteisesti tulekaan juttelemaan. Niin, ja työasuna minulla on tietysti se maahan asti ulottuva musta kaapu, abaya. Muutenhan saattaisin pistää silmään vähän liikaakin.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Huvituksia

Saudipariskunta tavallisimmissa asuissaan menossa elokuviin; naisella musta kaapu ja huivi, sekä kasvot peittävä nikab; vain silmät näkyvät. Miehen valkoinen kaapu ja punavalkokuvioitu huivi ovat paikallisittain ns. smart casual -pukeutumista; vähän parempaa arkivaatetta.
Niin ja ne elokuvat tietysti mennään katsomaan Bahrainiin; Saudi-Arabian puolella ei ole yleisiä elokuvateattereita...!

torstai 1. syyskuuta 2016

Takaisin hiekan keskelle

Se kolmen kuukauden kesäloma on nyt sitten ohi. Jos aiemmin, työelämässä ollessani, ajattelin ettei kuukauden loma mihinkään riitä, niin ei kyllä riitä kolmenkaan. Lomannälkä kasvaa lomaillessa, ja uutta tekemistä keksii joka päivä lisää. Kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta useampi kesäteatteri jäi näkemättä, peräkonttikirppikset jäivät kovin vähiin, pitkät juoksulenkit metsässä eivät mahtuneetkaan päiväohjelmiin... Aina voisi tehdä enemmän, lisää ja vielä vähän. Ja tavata ystäviä, aina mieluummin monesti kuin vain sen yhden lounaan verran.
Eli minä ja lapset olemme palanneet Saudi-Arabiaan. Mieheni lomaili vain muutaman viikon ajan, ja on jo ollut täällä pidempään. Ensimmäinen tuntuma Bahrainin lentokentältä lähellä puoltayötä on varsin mukaansatempaava; läkähdyttävä kostea kuumuus, joka kietoutuu, vaikeuttaa hengittämistä ja kastelee vaatteet. Nythän siis ei enää kuulemma ole edes kuuma; pahimmat helteet ovat jo ohi.
Yllättäen parissa päivässä helteisiin alkaa kuitenkin taas tottua, vaikka kummasti vesipullo jos toinenkin tyhjenee päivän aikana. Vietämme ensimmäisen viikonlopun Bahrainissa; lapset uivat uima-altaassa itsensä läkähdyksiin, syömme hyvin, emme kiirehdi.
No tietysti pitää olla joitain pieniä vastoinkäymisiäkin. Ja byrokratiaa. Bahrainin lentokentälle illalla tullessamme meille annetaan viisumit. Käytäntö on minulle uusi, sillä autolla rajaa ylitettäessä ei viisumeita erikseen anneta; iqaman tarkistus riittää. Niinpä en sitten ymmärräkään lukea käteeni saamani arabiankielisen lappusen ainoaa ymmärrettävää kohtaa: "24 hrs". Eli viisumi on vuorokauden voimassa, ja sinä aikana meidän oletetaan poistuvan autolla Saudi-Arabian puolelle, jossa meillä on siis oleskelulupa. Oikein hienoa, mutta olemme varanneet hotellin kahdeksi yöksi. Mitäs sitten tehdään? No seuraavana aamuna lähdemme autoilemaan Bahrainin ja Saudi-Arabian rajalle, jossa huomattavan ystävälliset tullimiehet yrittävät keksiä miten voisimme asian ratkaista. Toinen vähemmän ystävällinen tullimies kuitenkin sanoo lopullisen sanan, ja toteaa ettei mitään voi tehdä; jos haluamme viettää toisenkin yön Bahrainissa, meidän on ensin ajettava Saudi-Arabian puolelle, ja palattava takaisin rajan yli autolla. Kuulostaa hyvältä. Paitsi että on perjantai. Rajan alue on täynnä autoja, joilla kaikilla on vain yksi suunta: Bahrain. Saudi-Arabian puolelle pääsemme vaikeuksitta, mutta toisella puolella joudumme jonoon odottamaan. Jolloin auton ilmastointilaite alkaa kiukutella. Vietettyämme vajaat kaksi tuntia seitsenpaikkaisessa saunassa, pääsemme lopulta takaisin hotellille ja uima-altaalle. No, ensi kerralla tarkistan mitä papereita käsiini työnnetään.
Kotona Dammamissa asiat ovat lähteneet kulkemaan omaa lokoisaa polkuaan. Olen ollut kotona ensimmäiset päivät; lapset leikkivät ystäviensä kanssa kuin aina ennenkin, ja jostain sieltä mielen sopukoista se englannin kieli taas nousee. Uusi perheenjäsenemme, filippiiniläinen kotiapulainen Doly, on täysin asettunut meidän poissa ollessamme, ja tuntee keittiön ja tavaramme paremmin kuin minä itse. Astiat katoavat pöydiltä yhdessä hujauksessa, pyykit ilmestyvät silitettyinä ja puhtaina pinoihin heti käyttöä seuraavana päivänä. Lisäksi Doly laittaa ruokaa. Ja hyvää sellaista. Vaikka on aika tarkoitukseton olo pyöriä kotona ilman että edes luvan kanssa saa mitään hyödyllistä tehdä, niin kyllähän se vaan on aika hienoa, että ei ole pakkoa tehdä sitä tai tätä eikä yhtä sun toista. Lapsetkin pitävät Dolysta, joten uskon että heillä ei tule vaikeuksia viettää tämän kanssa aikaa kun koulu ja paluu arkeen alkaa. Seuraavaksi minulla onkin sitten edessä henkinen valmistautuminen töiden aloittamiseen. Vuosi alkakoon.