sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ristiriitaisia ensitunnelmia

On huhtikuu 2015. Olen irtisanoutunut työpaikastani, jossa olen ollut seitsemän vuotta, ja olen muuttamassa perheeni kanssa Saudi-Arabiaan. Samanaikaisesti olen kauhuissani ja innoissani.
Mieheni on jo kauan toivonut pääsevänsä ulkomaankomennukselle työnsä kautta. Työpaikka tuki tätä ajatusta, ja meillä oli jo useita vaihtoehtoisia kohteita, jonne hänelle paikkaa tarjottaisiin. Sitten, heinäkuussa 2014, hän kertoo ruokapöydässä saaneensa nyt konkreettisen tarjouksen. Ajattelen Ruotsia tai Itä-Eurooppaa; ne ovat olleet mahdollisia ja jopa todennäköisiä kohteita. "Hiekkalaatikolle", hän sanoo ja tarkentaa: "Saudi-Arabiaan. Kolmeksi vuodeksi". Haarukka pysähtyy matkalla suuhun enkä tiedä mitä sanoa. En tiedä sanoinko edes mitään. Tämä ei ollut ollut vaihtoehto missään vaiheessa, ja ensimmäinen ajatukseni on, että ei missään nimessä. Saan miettimisaikaa, ja muutamien viikkojen kuluttua ilmoitan, että me lähdemme.
Vaikka Saudi-Arabia on pohjoismaalaisen naisen silmissä vähintäänkin haastava kohde, lähden kuitenkin etsimään komennuksen hyviä puolia. Luonnollisesti lapsemme oppivat englantia, mutta lisäksi heidän maailmankatsomuksensa tulevat avartumaan, ja he oppivat arvostamaan monia asioita synnyinmaassaan. Minä en tule voimaan käydä töissä Saudi-Arabiassa, sillä ainoa mahdollinen työ, jota voisin saada, olisi opettajana tai sairaanhoitajana, eikä minulla ole kumpaakaan pätevyyttä. Kolme vuotta siis kotona. Muistan, että lasten vauva-aikana vuosi teki tiukkaa. Suomalaisena heijastan ihmisarvoani ja statustani työtilanteeseeni; ajattelen, että työttömänä en ole yhtä arvokas ja hyödyllinen kuin kotona. Nyt sen täytyy muuttua. Toisaalta, minulla on nyt ainutkertainen mahdollisuus viettää todella aikaa lasten kanssa - tämä ei onnistuisi Suomessa. Samalla voin myös toteuttaa ja hoitaa itseäni; urheilla ja liikkua, oppia arabiaa (missäpä kielen oppisi paremmin kuin siellä missä sitä äidinkielenä puhutaan?), lukea uudelleen Suomen historia, löytää rauha. Huikeita tavoitteita kolmelle vuodelle, ja varmasti tavoittelemisen arvoisia. Tavoitanpa niistä kaikki tai en yhtäkään, mutta tiedän jo nyt, että en tule palaamaan samana ihmisenä jona lähden.
Kevään ajan mieheni on tehnyt työtään osittain Dammamissa, tulevassa kotikaupungissamme, ja osittain Suomessa. Toukokuussa olemme lähdössä koko perhe tutustumaan tulevaan kotiimme. Ensimmäinen reissu on kolmisen viikkoa, jotta saamme esimakua, ja laskeutuminen on pehmeämpi. Sitten minä ja tytöt palaamme vielä kesän kuukausiksi Suomeen; se on luksusta Saudi-Arabian kuumuuteen verrattuna.
Seikkailu alkakoon.