sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Viimeistä viedään

Blogissa on ollut hiljaista viime päivinä. Toisaalta kirjoittaja on jo ajatuksissaan alkanut siirtyä koti-Suomeen; viikon päästä tähän aikaan olen jo lasten kanssa lennolla kohti Helsinkiä. Toisaalta, ja tämä syy taitaa olla vähän painavampikin, kävin vajaat kaksi viikkoa sitten silmien laserleikkauksessa korjauttamassa kaukonäköä! Sen jälkeen en juuri ole pystynyt olemaan tietokoneella lyhyitä aikoja lukuun ottamatta, ja ensimmäisinä päivinä en tietysti ollenkaan.
Näön korjauttaminen oli jo jonkin aikaa ollut suunnitelmissa, ja mieheni teki sen vuosi sitten täällä paikallisella yksityisklinikalla, ja hyvät tulokset (sekä Suomen hintoja alhaisempi hintataso) rohkaisivat minuakin sen täällä tekemään. Ensimmäiset pari päivää kuluivat pimeässä huoneessa äänikirjoja kuunnellen ja silmät kipeinä ja vuotavina, mutta sen jälkeen näkö on pikkuhiljaa asteittain parantunut. Ensimmäistä kertaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen voin nyt kulkea kadulla ilman piilolinssejä tai silmälaseja! Juhlimisen arvoista eikö totta? Kokonaisuudessaan näön pitäisi puolen vuoden aikana asettua, mutta jo nyt on hyvä näin.
Moni kyseli eikö minua arveluta paikallinen teknologia ja lääkäreiden luotettavuus? Eipä juuri, enemmänkin se hiekka. Toukokuu on ollut hyvin tuulinen, ja vaikka ihan niitä oikeita hiekkamyrskyjä emme vieläkään ole "saaneet" nähdä, pöllyää hienonhieno hiekka kuitenkin lähes harva se päivä. Se tunkeutuu kaikkialle ja muodostaa jopa sisälle taloon ohuen kerroksen, vaikka emme pidä ikkunoita tai ovia auki. Hiekkamyrskyn aikana se saattaa vähä vähältä jopa kinostua sisälle taloihin...! Onneksi silmät eivät kuitenkaan ole tulehtuneet, eivätkä tunnu erityisesti pölystä kärsineen.
Lapsilla on tänään koulussa viimeinen koe. Huomenna heillä on askartelupäivä, ja kukin lapsi saa viedä kouluun lempiruokaansa jaettavaksi luokkatovereiden kanssa; äiti siis kokkaa tänään makaronilaatikkoa... Ja mitäs sitten? Sitten on lasten ensimmäinen kouluvuosi täällä Saudi-Arabiassa takana, ja kesäloma alkaa. Koulut jatkuvat vasta syyskuun puolivälissä, joten meillä on tiedossa pitkä kesä Suomessa. Lapset ovat jo innoissaan lähdössä, ja joka päivä suunnittelevat mitä pakata mukaan. Loppuviikko kuluu vielä ystäviä tavaten ja jäähyväisiä heittäen; on niitäkin, jotka eivät syksyn tullen enää palaa Saudeihin.
Sää tänä vuonna on ollut meille armelias. Viime vuoden toukokuussa saimme "nauttia" +48 asteen tukahduttavista ja kosteista hellepäivistä, mutta tänä vuonna lämpömittari on parhaillaankin kavunnut "vain" +43:een asteeseen, eikä ilma ole ollut erityisen kosteaa. Ulkoilemisesta nyt ei silti enää oikein voi puhua, mutta sanotaan niin, että jos nyt jonnekin ihan pakko on mennä, se kohtalaisesti onnistuu, ilman suurempia kärsimyksiä. Ja onpa ollut useina päivinä alle +40 - sitä jo voi pitää ruhtinaallisena!

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Valmistujaisia

Viime viikolla meidän perheessä vietettiin valmistujaisjuhlaa. Vanhin tyttäremme valmistui lastentarhasta(!) ja aloittaa siis ensi syksynä ensimmäisellä virallisella koululuokalla. Ja eihän sitä koskaan tiedä milloin seuraavia valmistujaisia voi juhlistaa, joten tästä täytyy nyt nauttia! :)
Lasten äidit oli kutsuttu viime viikolla valmistujaisjuhlaan - isiä ei valitettavasti voitu kutsua, sillä lastentarhaan sisään eivät saa isät tulla (osa opettajarouvista työskentelee ilman huivia)... Juhla pidettiin koulun auditoriossa, jonka opettajat olivat suurella vaivalla koristaneet mustan, kullan ja valkean sävyillä todella näyttäväksi. Jopa jokaiselle äidille annettu vesipullo oli koristeltu, ja kantoi korkin päällä pientä huopakankaasta askarreltua valmistujaishattua. Lisäksi äidit saivat punaiset ruusut ja pienet suklaayllätykset. Valitettavasti en voi laittaa kuvia salin sisältä, sillä meiltä kerättiin salin ovella kännykät ja kamerat pois - valokuvaus oli ehdottomasti kiellettyä. Ymmärtääkseni koulun valokuvaaja on ottanut kuvakoosteen, joka sitten myydään perheille, joilla ei jostain kumman syystä ole omia kuvia...
Pienet valmistuneet kutsuttiin esiintymislavalle luokittain, pukeutuneina hattuihin ja valmistujaiskaapuihin. Jokainen lapsi esiteltiin nimeltä. Pienet kuusivuotiaat vilkuttivat, kompuroivat, säkenöivät, ja taisipa jollakulla silloin tällöin eksyä sormi nenään, kun lavalta katselivat salin hämärään ja yrittivät tavoittaa omia äitejään. Esittelyjen jälkeen oli muutama pieni puhe ja katsaus kouluvuoden tapahtumiin, jonka jälkeen alkoivat lasten esitykset. Koululla oli pitkin kevättä harjoiteltu tanssiesityksiä, joihin lapsille oli varta vasten teetetty puvut. Tyttäremme esitti muutaman luokkatoverinsa kanssa espanjalaisen tanssin punamustassa flamenco-tyylisessä mekossaan, viuhkaa vienosti heilutellen. Oli upeaa nähdä tytön ilo ja energia, ja into tanssia ja esiintyä! Toisin kuin monet ujommat lapset, tyttö oli aidosti esityksestä innoissaan, nautti esiintymisestä ja säteili.

 
Esitysten lomassa kaksi pientä lapsijuontajaa kertoi esityksistä, lapset kiersivät mikrofonin kanssa kysymässä arvoituksia yleisön joukossa, ja lukipa kaksi tyttöä koraaniakin. Kaiken kaikkiaan esityksiä oli parisenkymmentä, ja niihin kului aikaa lähemmäs kolme tuntia. Ja kun tilaisuuden loppupuolella paikalle saapui myös opetusministeriön edustaja, esitettiin muutama esitys vielä uudelleen... Kun kaikki esitykset sitten lopulta olivat ohi, oli äideille tarjolla pientä purtavaa sekä täytekakkua, ja lapsille tarjottiin ruoka heidän luokissaan.
Tässähän tämä ei siis vielä ollut. Lasten koulu jatkuu vielä toukokuun ajan normaalisti; tällä hetkellä lapset kertaavat vuoden aikana opittua, ja kuun lopulla heillä vielä on loppukokeet kuluneen vuoden asioista. Toukokuun viimeisenä päivänä sitten alkaa kesäloma, joka meidän koulussamme jatkuu aina syyskuun puoleenväliin asti..! Tiedossa on siis pitkä kesä Suomessa, ja monta mahdollisuutta unohtaa kaikki tähän asti opittu :)
Joka tapauksessa; paljon onnea ja iso halaus valmistuneelle pienelle prinsessalle!


 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivää ja vuosipäivää

Äitienpäivä 2016. Vuosi sitten tänä samaisena päivänä, osapuilleen näihin aikoihin, seisoimme matkalaukkuinemme Helsinki-Vantaan lentokentällä. Olimme aloittamassa ensimmäisen matkamme Saudi-Arabiaan. Niistä tunteista voi tarkemmin lukea blogini alkuajoilta.
Vuosi on siis kulunut. Mikä on muuttunut? Mitä on jäänyt käteen?
Ensimmäinen vuosi on ollut monenkirjava. Siihen on mahtunut valtavat määrät kokemuksia ja elämyksiä, joita en mitä luultavimmin olisi koskaan missään muualla, toisessa tilanteessa, saanut. Se nainen, joka vuosi sitten matkusti Saudi-Arabiaan, oli arka ja epävarma, pessimistinenkin. Kun odotukset ovat matalalla, ei pety - eikös se niin mene? Pettynyt en olekaan, päinvastoin; suurin osa kokemuksistani on ollut positiivisia. Yllättäviä. Huvittavia. Lämpimiä. Ja sitten toki on niitä asioita, jotka nyt eivät vaan millään suju niin kuin itse ajattelisi, että niiden tulee sujua. Ja niihinkin on vuodessa ehtinyt tottumaan. Maata laahaava abaya tai kesken kaiken kauppareissun pysäyttävä rukousaika eivät ole ylitsepääsemättömiä; niihin sopeutuu ja asennoituu. Valtavana apuna tässä kaikessa sopeutumisessa ovat olleet uudet ihanat ystävät eri puolilta maailmaa; moni heistä on viettänyt jo useita vuosia Saudi-Arabiassa, ja on osannut antaa hyödyllisiä pikkuvinkkejä, selventää pulmia ja pyöristää kulmia.
Enää en ole tässä yhteiskunnassa arka, vaikka jo ymmärränkin, että en tule koskaan ole täydellinen osa saudiyhteiskuntaa; täällä minä tulen aina olemaan ulkomaalainen. Vaikka oppisin puhumaan arabiaa sujuvasti, minusta ei koskaan tule arabi, ja tuskin koskaan tulen pääsemään paikallisten kotien seinien sisäpuolelle. Sen hyväksyminen on ollut vaikeaa, sillä haluaisin ymmärtää yhteiskuntaa sisältä päin, sen jäsenien kokemusten ja elämän kautta. Täällä minä olen kuitenkin vain yksi jostakin muualta.
Suhtaudun kunnioittavasti, mutta en enää arastele; saan täällä riittävän määrän kunnioitusta ja voin asioida asiani. Ihmisiä voi katsoa silmiin ja hymyillä, se toimii täällä yhtä lailla kuin Hollolan kirkonkylällä. Ja useimmiten hymyyn vastataan hymyllä.
Oma aika, niin itselle kuin perheelle, on ollut se kaikkein arvokkain. Ja ne ystävät.
Äitienpäivää täällä vietetään maaliskuussa, joten meidän perheessä ei tänään erityisesti juhlita. Jo maaliskuussa tytöt toivat koulusta kotiin kortit ja kahvimukit. "I love my mother!"
Lämmintä ja onnellista äitienpäivää kaikille äideille!