maanantai 25. huhtikuuta 2016

Shoppailusta

Olen pyörittänyt tätä blogia piakkoin vuoden verran, ja nyt vasta tajusin, että en ole kirjoittanut juurikaan mitään tästä länsimaisten rouvien viikoittaisesta huvituksesta...  Ajatus tuli siitä, kun ystävä Jeddassa kertoi ostaneensa abayaa, ja sovittaneensa sitä myymälässä naismyyjän edessä - riisuttuaan ensin nykyisen abayansa. Tämähän ei siis Dammamissa onnistu. Niissä omissa arkivaatteissa vaan ei olla missään julkisella paikalla - ei vaikka kyse olisi jostakin hetkellisestä kuten sovittamisesta. Jos abaya tehdään mittojen mukaan, se vain sovitetaan jo olemassa olevan abayan päälle.
Vaatekauppojahan täällä on pilvin pimein, ja suunnilleen samat merkit löytyvät kuin Suomestakin - ja paljon paljon muuta. Valikoima on huikea; kaapujen alla rouvat ovat muotitietoisia, ja monella on varaa kuluttaa vaatteisiin ja asusteisiin. Mutta mutta.... yhdessäkään paikallisessa kaupassa ei ole sovituskoppia. Jos mielit sovittaa vaatetta, sinun pitää ensin ostaa se. Sitten voit ostoksesi kanssa mennä kauppakeskuksen saniteettitiloihin, joista löytyy myös sovituskoppeja. Jos ostos ei miellytä, voit sen kaupan ehtojen mukaan sitten palauttaa tai vaihtaa. Hankalaa? Ainakin minulta on tämän perusteella moni vaate jäänyt ostamatta; etenkin kun palautusaika on usein vain vuorokauden.
Kuten ravintolat, myös kaupatkin on jaettu miesten ja naisten osastoihin. Jos kaupassa myydään naisten vaatteita (erityisesti alusvaatteita), kauppa on "Families only", eli yksinäinen mies ei sinne saa mennä. Täällä siis mies ei voi ostaa vaimolleen lahjaksi alusvaatteita, etenkään kun vieraankaan naisen kanssa ei miehen ole suotavaa liikkua julkisella paikalla.
Jos ostosten teko ei vielä kuulosta riittävän monimutkaiselta, niin lisätäänpä siihen muutama päivittäinen rukous. Rukousten ajaksi (15-30 min) kaupat suljetaan. Isompiin marketteihin jne. voi jäädä sisään tekemään ostoksiaan, pienistä liikkeistä sinun tulee poistua. Ja odottaa. Sen kerran kun ajattelet vain nopeasti piipahtavasi hakemassa kaupasta jotakin, osut mitä luultavimmin juuri rukouksen, sala, aikaan, ja päädyt odottamaan puolisen tuntia - joko kaupassa tai sen ulkopuolella.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Suunniteltua ja toteutunutta

Vietin viime viikonlopun perheeni kanssa Bahrainissa. Alun perin ajatus lähti ystäviltä, jotka halusivat mennä elokuviin ja eläinpuistoon, sekä syömään perheiden kesken; viettämään hauskaa päivää. Suunnitelmassa oli mukana kuusi perhettä, joista kaikki alun perin olivat innoissaan lähdössä mukaan. Elokuvaksi oli valittu Jungle Book (Viidakkokirja), joka tuli juuri viime viikolla täällä ensi-iltaan (Bahrainissa kyseinen elokuva soveltuu kaiken ikäisille, mutta Suomessa on kuulemma K-12; ilmankos traileri näytti vähän hurjalta...!).
Kuudesta perheestä kaksi ilmoitti jo hyvissä ajoin (kolme päivää) ennen matkaa, etteivät pääsisi mukaan. Jäljellejääneistä kolmesta perheestä yksi ei halunnut tulla eläinpuistoon, ja toinen ei halunnut nähdä samaa elokuvaa kuin me muut. Lisäksi seurasi keskustelua siitä, kuka haluaa nähdä elokuvan 3D:nä, ja kuka normaalina. Liput oli alun perin tarkoitus varata etukäteen, jotta saisimme vierekkäiset paikat, mutta se jäi, kun emme päässeet yksimielisyyteen siitä, kuka mitäkin näytöstä halusi katsoa.
Perjantaiaamuna meidän oli tarkoitus lähteä aikaisin ehtiäksemme rajan yli ja eläinpuistoon aamukymmeneksi. Ensimmäisenä aamulla puhelimessani oli viesti yhdeltä perheistä, joka oli valvonut lähes koko yön vatsataudissa. Siitä huolimatta, he olivat kuitenkin vielä lähdössä mukaan, mutta ilmoittivat että eivät ehtisi eläinpuistoon, vaan tapaisivat meidät muut vasta lounaalla. Näin ollen meitä oli kaksi perhettä jäljellä lähdössä eläinpuistoon. Ja siinä vaiheessa mieheni alkoi tutkia automme papereita...
Koska auto on yrityksen omistuksessa, se vaatii erikoisluvan rajan ylittämiseen. Lupa myönnetään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja oli juuri edellisellä viikolla mennyt umpeen...! Autoa ei siis saisi viedä rajan yli. Perjantaina (paikallisena pyhänä) luvan uusiminen on mahdotonta. Kävimme läpi mielessämme eri vaihtoehtoja; tuttuja, jotka meidät voisivat ajaa perille, taksimatkaa, jonka hinta hipoisi pilviä, tai rajan tuntumassa olevia "pikakuskeja", jotka vain vievät maksua vastaan rajan toiselle puolelle. Ja entäs sitten siellä? Taksimatkoja vai vuokra-auto?
Lopulta toinen eläinpuistosta innostunut perhe lupautui viemään meidät autossaan; ensimmäinen ongelma ratkaistu. Lähtemään pääsimme kuitenkin vasta tuntia suunniteltua myöhemmin. Matka lopulta osin sujui ongelmitta, ja eläinpuistossa oli melkoisen lämpimästä säästä huolimatta viihtyisää (edellisen kerran olimme käyneet marraskuussa siellä).


 

Eläinpuiston jälkeen jatkoimme kauppakeskukseen, jossa olimme sopineet tapaavamme toiset kaksi perhettä yhteisen lounaan merkeissä. Toinen näistä perheistä oli tavannut ystäviään ja lounasti parhaillaan heidän kanssaan; tapasimme vain pikaisesti. Toinen perhe puolestaan oli ostanut elokuvaliput jo aikaisempaan näytökseen, ja he olivat juuri menossa elokuviin. Ehdimme viitisen minuuttia istua kaikki neljä perhettä saman pöydän ääressä ja vaihtaa kuulumisia; tähän jäi meidän kovasti suunniteltu yhteinen aikamme, jonka vuoksi alun perin matkalle lähdimme..!
Elokuva sinällään oli hyvä, ja yllättävän hyvin jopa meidän lapset sen uskalsivat katsoa. Elokuvan jälkeen tapasimme vielä pikaisesti toisen ystäväperheen, ja sitten saimme jo kyydin hotellille - tässä vaiheessa kello oli seitsemän illalla.
Olimme varanneet huoneiston pienestä huoneistohotellista läheltä elokuvateatteria. Kommellukset eivät kuitenkaan päättyneet tähän. Koska saapumisemme oli myöhäinen, mutta emme olleet siitä etukäteen ilmoittaneet, hotelli oli antanut huoneemme pois, eikä heillä enää ollut vapaita huoneita. Hotellin jordanialainen omistajapariskunta kuitenkin lupautui järjestämään jotakin. Eipä aikaakaan, ja hotellin aulapoika oli kyyditsemässä meitä autolla kaupungin toisella puolella sijaitsevalle yksityiselle rantahuvila-alueelle. Omistajapariskunta omistaa täältä rantahuvilan, jonka he yhdeksi yöksi lupasivat käyttöömme - veloituksetta. Matkalla aulapoika pysäytti McDonaldsin luona, jotta saimme ostettua mukaan iltapalaa, ja lupasi sovittuun aikaan aamulla tulla meitä noutamaan. Huvilan vehreän pihan edestä alkoi suoraan hiekkaranta, jossa aamulla kahlailimme, keräsimme näkinkenkiä ja ihailimme maisemaa. Itse alue koostui kymmenistä samanlaisista taloista, leikkialueista ja yhteisistä tiloista. Muita yöpyjiä ei edes juuri näkynyt. Huvilassa oli kaksi makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta. Se oli vaatimattomassa kunnossa, mutta jos sitä ilmaiseksi saa yöpyä meren rannalla...




Aamulla aulapoika nouti meidät hotelliin aamiaiselle - jonka itse jordanialainen omistaja valmisti vain meitä varten. Tämän jälkeen hän vielä kyyditsi meidät omalla autollaan läheiselle ostoskeskukselle. Koko tänä aikana hän pahoitteli moneen kertaan, että heillä ei ollut meille huonetta, eikä lukuisista yrityksistä huolimatta suostunut ottamaan maksua yöpymisestä. Vieraanvaraisuutta, josta voi vain kirjoista (ja blogeista...) lukea.
Ostoskeskukselta pääsimme toisen ystäväperheen kyydillä lopulta kotiin. Loppujen lopulta, tämän viikonlopun osalta ei mikään mennyt suunnitellusti, vaikka toisaalta ei mikään mennyt myöskään huonosti. Ehkä se silloin tällöin on sitä rikkautta; elää hetkessä ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää. Ja niin vaikeaa kuin se suomalaiselle on. Tässä vielä mainittakoon; ystäväperheitä mikään tässä hetkessä elämisessä ei haitannut, ja heidän kotimaansa olivat Nigeria, Algeria ja Intia...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Hedelmiä ja kalaa

Alkuviikosta minun oli tarkoitus lähteä ystävän kanssa kahville, kun tämä yllättäen muutti suunnitelmaa, ja ehdotti markkinareissua. Dammamin alueella, joka on vanhempaa ja köyhempää asutusta, on päivittäinen hedelmä- ja vihannesmarkkinahalli, jonne ystäväni halusi mennä. Mikäs siinä - olin sinne usein halunnut lähteä, mutta en edes tiennyt tarkkaa sijaintia.
Seuraavana aamuna jo puoli kahdeksalta auto nouti minut ja ystäväni, sekä kaksi tämän tuttua rouvaa kotoa ja kuljetti reilun puolen tunnin matkan markkinoille. Markkinahalli oli pitkä, seinätön katos, jonka molemmin puolin myyjien pöydät notkuvat hedelmiä ja vihanneksia. Ystäväni oli paikan päällä käynyt useita kertoja, ja osasi jo suositella luotettavia ja laadukkaita myyjiä. Nämä tulivatkin tottuneesti tervehtimään ystävääni, ja kertoivat avoimesti mitkä hedelmät olivat tänään hyviä, ja mitkä eivät ehkä parhaimmillaan juuri nyt. Muutenkin myyjien (miespuolisten, luonnollisesti) ystävällisyys, auttamishalu ja hyvä englannin taito yllättivät. Olen jo tottunut siihen, että usein naisena en saa täällä niin hyvää palvelua kuin miesasiakas saisi, mutta nyt se ei tuntunut olevan ongelma. Saimme maistaa kaikkia hedelmiä, ja meitä oli jatkuvasti kaksi myyjää palvelemassa. He pakkasivat ostoksiamme pinoihin, jotka merkattiin kirjaimilla, jotta kukin saisi varmasti omansa mukaan.
 


Hintataso joidenkin hedelmien ja vihannesten kohdalla ei juuri ehkä poikennut supermarkettien hinnoista, mutta se suurin ero ehdottomasti oli laadussa. Niin maukkaita ja mehukkaita hedelmiä ja vihanneksia täältä harvoin mistään saa! Lisäksi valikoima oli todella runsas ja harvinaisempiakin tuotteita löytyi - mm. laatikollinen karhunvatukoita, nippu tilliä ja itselleni Espanjasta tuttuja níspero -hedelmiä (näiden nimeä en edes suomeksi tiedä).



Kun auton (eikä ihan pienen sellaisen) takakontti oli lastattu täyteen hedelmiä ja vihanneksia, kurvasimme pienen matkan päähän kalamarkkinoille. Sinne vievällä kadulla myytiin vain ja ainoastaan vesimeloneita - noin kymmenen metrin välein tien molemmilla puolilla seisoi miehiä ostoskärryjen kanssa, ja kärryt oli lastattu ääriään myöten täyteen valtavia vihreäraitaisia vesimeloneita.
Kalamarkkinahalli ei ollut suuren suuri, mutta useita kymmeniä myyjiä siellä oli. Jälleen ystäväni liikkui käytävillä tottuneesti, vaikutti tuntevan kaikki kalat (joista itse osasin nimetä hain ja katkaravun), ja osasi tunnistaa tuoreet ja laadukkaat kalat. Itse olen tehnyt täällä kalaruokia vain pääsääntöisesti tuontilohesta sekä pakastekalasta, sillä en oikein ole osannut tarttua kalatiskien aarteisiin. Ystäväni kuitenkin neuvoi muutaman hyvän kalalajin, ja neuvoi miten niitä käsitellä ja valmistaa. Päivän ruuaksi ostin King Fish -kalasta yhden medaljongin - sen halkaisija oli n. 20 cm... Itse kala muistutti tonnikalaa; sellainen suuri tumma pötkylä.



Kun kalat oli ostettu, pakkauduimme takaisin nyt täpötäyteen autoon ja suuntasimme kotiin. Kotona järjestin uudestaan jääkaapin kerran jos toisenkin; loppujen lopuksi kuudesta hyllystä tai laatikosta neljä ja puoli täyttyivät hedelmillä ja vihanneksilla...! Sen lisäksi keittiön tasolle jäi kolme isoa hedelmälaatikkoa. Nyt sitten muutama viime päivä onkin syöty hedelmiä ja vihanneksia - ja vielä jonkin aikaa tullaan syömään! Ja King Fish ehdottomasti siirtyy jatkossa meidän perheen ostoslistalle, oli se sen verran maukasta ja helppotekoista. :)

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Hennaa

Viime viikolla compoundilla järjestettiin markkinat. Uima-altaan reunat täyttyivät myyntipöydistä ja uteliaista, pääsääntöisesti naispuolisista, asiakkaista. Väkeä tuli myös talon ulkopuolelta, ja myynti jatkui myöhäiseen iltaan. Ruokia, koruja, kosmetiikkaa, vaatteita.... Ja hennatatuointeja.
Lupasin lapsille, että he saisivat ottaa hennatatuoinnin käteensä, ja tietysti siinä samalla sitten itsekin innostuin. En ole koskaan aikaisemmin kokeillut hennatatuointeja, vaikka toki niitä saa Suomestakin.
Tatuointi tehdään yleensä joko mustalla tai ruskealla "tahnalla", jota pursotetaan todella ohutkärkisestä putkilosta. Tatuoija piirtää halutun kuvion tahnaa pursottamalla, ja tahnan tulee antaa kuivua puolisen tuntia.


Jo vähän aikaisemmin tatuoinnin päälle voi puristaa halutessaan sitruunamehua ja ripotella sokeria, se kuulemma auttaa kuvaa pysymään pitempään. Hieman tämän jälkeen tahna pestään pois. Tässä vaiheessa tatuointi näkyy hyvin haaleana, ruskealla tehty kuva oranssina.


Vasta seuraavana päivänä hennatatuointi alkaa näyttää siltä miltä pitääkin, väri tummuu jonkin verran. Valitettavasti pitkäaikaista iloa hennatatuoinneista ei ole; neljä päivää myöhemmin kuva on jo pitkälti kadonnut (riippuen tietysti paikasta). Joka tapauksessa, kivaa ja kaunista pientä :)

torstai 7. huhtikuuta 2016

Autoista ja naisista

Tämän otsikon alle ei saa kirjoitettua feminististä vuodatusta siitä, kuinka naiset ajavat ihan yhtä hyvin kuin miehetkin, vertailtua onnettomuustilastoja ja keskinopeuksia. Ehei. Tämä alkaa siitä, että naisethan eivät edes saa ajaa autoa. Saudi-Arabia on maailman ainoa maa, jossa tämä - toistaiseksi ainakin - on fakta.
Kun paikallista liikennettä seuraa, en koskaan harmittele, etten "pääse" ajamaan täällä. Huikeat nopeudet, äkilliset liikkeet, arvaamattomuus... Liikenne täällä on lievästi sanoen haastavaa. Compoundin bussit kuljettavat mukavasti (jos niiden reitti ja aikataulu sattuu sopimaan omaan suuntaan), ja tarvittaessa taksin saa aina - eikä niidenkään hinta huimaa päätä. Puolison kyydillä pääsee iltaisin ja viikonloppuisin tarvittaessa minne vain.
Nyt mieheni on toista viikkoa poissa, ja tässä tilanteessa alan tuntea itseni ns. liikuntarajoitteiseksi. Aina en ole menossa sinne minne compoundin bussi, ja pitkän päälle taksikyydit tulevat kuitenkin kalliiksi. Esimerkiksi, olen nyt käynyt neljässä apteekissa kysymässä erästä reseptilääkettä, joka tuntuu olevan kaikkialta loppu. Yhdellä ostosreissulla en kuitenkaan pääse kuin yhteen kauppakeskukseen, ja sitä myöten yhteen apteekkiin. Uusi yritys seuraavana päivänä? Hätätilanteessa voisi kai lähteä kiertämään taksilla apteekkeja, mutta siihen ei ole onneksi vielä tarvinnut ryhtyä. Kyllä sitä kieltämättä miettii miten helppoa onkaan, kun koti-Suomessa oma auto seisoo pihassa, kyytiin voi hypätä ja ajaa mihin haluaa.
Tuttavaperhe oli jokin aika sitten matkalla Bahrainiin. Rajalla Saudi-Arabian puolella heidän papereissaan kuitenkin havaittiin jotakin epäselvää, ja perheen isäntä lähti viereiseen tullin toimistoon asiaa selvittämään. Mennessään hän pyysi vaimoaan siirtämään autoa, jottei se olisi muiden tiellä. Matkaa oli kokonaiset kolme metriä. Rouva teki työtä käskettyä ja siirsi auton. Valitettavasti se huomattiin. Hetken kuluttua myös rouva oli tullipoliisin toimistossa, ja hänelle ilmoitettiin ykskantaan, että naisen rangaistus autolla ajamisesta on kolmen päivän vankeustuomio. Paikalle haetutettiin miehen työpaikalta arabian kielen taitoinen henkilö, ja pitkällisen selvityksen jälkeen rouva selvisi vakavalla varoituksella. Lisäksi hän joutui kirjoittamaan vakuutuksen, ettei tämä enää tulisi toistumaan. Passinsa hän menetti useammaksi päiväksi.
Autolla ajaminen ei taida olla mikään leikin asia.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Hotellihuoneista

Suomessa kun mennään hotellihuoneeseen, niin eipä sieltä enää monestakaan paikasta taida Raamattua löytyä. No mutta, täällä hotellihuone kuin hotellihuone on varustettu kahdella perustavaa laatua olevalla esineellä; Koraanilla ja rukousmatolla. Ja jos satut ihmettelemään miksi kummassa huoneen katossa on johonkin suuntaan osoittava nuoli? No mutta täytyyhän sinun tietää missä päin on Mekka, jotta voit rukoilla oikeaan suuntaan :)



maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kukkia

Nyt eletään vielä joitakin päiviä sitä Saudi-Arabian vehreintä aikaa. Vaikka mikään ei kuivimman ja kuumimman kauden yli tuppaa ilman kastelua elämäänkään, on puutarhoissa kuitenkin juuri nyt rehevää, ja kukat kukkivat. Täällä omassa pihassa voi jopa hetkellisesti unohtaa, että siellä minne kasteluletku ei ylety, on vain hiekkaa...