sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kameleita






...ja niiden juoksukilpailuita... :D Autenttista viihdettä suoraan Arabiemiraattien tv-kanavilta.

Meillä kotona näkyy yli 700 tv-kanavaa - sisältäen kaikkien lähivaltioiden kanavat myös. Elokuvia katselee jo tottuneesti tekstitettynä arabiaksi; lapset jopa katsovat elokuvia arabiaksi puhuttuina ilman sen kummempaa ihmettelyä. Onneksi myös englanninkielistä tarjontaa löytyy...

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Messuilla

Viime viikonloppuna olin käymässä työn puolesta Riyadhissa rakennusalan messuilla - alansa suurimmilla Saudi-Arabiassa. Messut eivät ole yleisiä täällä. Tavallisia kuluttajamessuja (kuten Suomen kauneus- tai puutarhamessut) ei juurikaan ole, vaan yleensä messut keskittyvät markkinoimaan yrityksille. Siitä ehkä johtunee messujen poikkeava aukioloaikakin; nämäkin messut alkoivat iltapäivällä neljältä, jatkuen aina iltakymmeneen... Sisäänpääsymaksua ei ollut, ja nopeimmin sisään pääsi rekisteröitymällä etukäteen netin kautta vierailijaksi.

Itse messuissa sinällään ei ollut ratkaisevasti mitään erityistä verrattuna vaikkapa Suomen Raksa-messuihin; ständejä suuressa messuhallissa, joitakin suurempia rakenteita sen ulkopuolella, laattaa, putkea, hanaa, maansiirtoa, maaleja.... Kaikkea laidasta laitaan minkä vain voi rakentamiseen liittää.
Itselleni mielenkiintoinen sisältö oli messuesittelijöiden ständien rakenteet - tulevilla messuilla minä tulen osittain vastaamaan suunnittelusta ja ideoinnista. Mikä ehkä oli vielä mielenkiintoisempaa, oli nähdä paikallisia messuilla. Alkuun ei ollut varmaa pääsisinkö naisena edes vierailemaan messuille - ständillä esittelemässä naisia ei sallittu. Huivi minua kehotettiin joka tapauksessa ottamaan mukaan - ihan vain varmuuden varalle. Naisia paikalla oli hyvin vähän, ja itseni lisäksi näin vain yhden, jolla ei ollut huivia. Miehet olivat pääsääntöisesti tyylikkäästi pukeutuneita; valkoisia pitkiä "perinnemekkoja" eli thobeja sekä punavalkoruutuisia huiveja, ja tietysti pukuja ja kravatteja. Kerrankin luvan kanssa sain räpsiä kuvia saudeista samalla kun kuvailin messurakennelmia...

Valkoisen ja mustan kontrastit miesten ja naisten pukeutumisessa ovat edelleenkin vaikuttavia, vaikka olen niitä jo yli vuoden päivittäin katsellut. Omassa asussaan miehet näyttävät hyvinkin virallisilta, naisista taas on mahdotonta sanoa edes ikää kun vain silmät näkyvät - usein ihmettelen miten he suuressa väkijoukossa tunnistavat toisensa. Vaikka kaavun alta usein vilkkuvat lenkkarit, antaa niin saudimies kuin -nainenkin itsestään tyylikkään kuvan - ei vain itämaisella ulkonäöllä, vaan jollakin sisäänrakennetulla eleganssilla ja arvokkuudella.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Elävää musiikkia ja kotoisaa tuntua

Viime viikonloppuna olimme mieheni kanssa kahdestaan yhden yön Bahrainissa. Aikaisemmin emme olleet kyseistä mahdollisuutta edes harkinneet - minne voisi sukulaisista ja ystävistä koostuvan turvaverkon puuttuessa viedä lapset yöksi? Nyt tytöt ovat kuitenkin tottuneet olemaan kotiapulaisemme Dolyn kanssa, ja he tulevat hyvin keskenään toimeen.

Vaikka lasten kanssa on kivaa olla, oli kerrankin ihanaa suunnitella matka aikuisten näkökulmasta - aina ei tarvitse valita sitä lapsiystävällistä hotellia, jossa on iso uima-allas ja hampurilaisravintola lähellä. Valitsemamme hotelli oli pieni, vain 20 huonetta, ja saanut hyviä arvosteluja siisteydestään, loistavasta asiakaspalvelusta ja tunnelmallisuudestaan.
Emmekä joutuneet pettymään. Ajatuksena oli viettää ilta hotellilla, rentoutua, syödä kiireettömästi, olla rauhassa. Huoneessa meitä odottivat tavanomaisten vesipullojen lisäksi pienet tuulihatut sekä vastapuristetut appelsiinimehut, ja vieläpä korillinen hedelmiä. Baarikaapissa oli lukuisien juomien lisäksi lasipurkkeja, joihin oli käsin tehty etiketit, ja jotka sisälsivät erilaisia makeisia ja pähkinöitä. Pikkuvauvaa lukuun ottamatta emme nähneet emmekä kuulleet yhtään lasta koko oleilumme aikana.

Valtaosa hotellin vieraista oli länsimaisia, mikä luonnollisesti on täällä harvinaisempaa. Toisaalta, olo tuntuu vapautuneemmalta, kun oma pukeutuminen sulautuu joukkoon. Enkä kokenut kenenkään tuijottavan tuimasti, kun otin altaalla aurinkoa bikineissä; vaikka se on sallittua, sitä monet musliminaiset kuitenkin paheksuvin silmin katsovat nikabiensa takaa.
Illallisen söimme hotellin yhteydessä olevassa italialaisessa ravintolassa. Kerrankin oli kivaa valita listalta jotakin, jota ei tarvitsisi ottaa sillä perusteella, että sitä 5-vuotiaskin suostuu syömään. Niin ja tietysti juoda ruuan kanssa viiniä - edellisestä viinilasillisesta onkin kulunut aikaa vasta kaksi kuukautta...


Ehkä illan erikoisin osio tuli kuitenkin vasta illallisen jälkeen. Päätimme vielä käydä hotellin yhteydessä olevassa pubissa juomassa lasilliset. Pian saapumisemme jälkeen pubissa aloitti esiintymään bändi. Rokkia, vanhoja klassikoita. Neljä miestä, huikea solisti ja taitavat soittajat. Nythän on niin, että Saudi-Arabiassa ei ole konsertteja tai livemusiikkia. Siis ei vain ole. Tuntui kuin olisin siirtynyt kokonaan toiseen ulottuvuuteen vain ajamalla muutaman kymmenen kilometriä; aivan kuin olisin taas Euroopassa. Pubin väki oli samaa ikäluokkaa meidän kanssamme, eri maista ja kulttuureista. Kuitenkin, pukeutuminen oli täysin länsimaista; en nähnyt yhtään päähuivia kaavuista puhumattakaan. Muslimimaa ja tiukat säännökset tuntuivat siinä olutta juodessa hyvinkin kaukaisilta.


Tätä puolta en Bahrainista ole koskaan lasten kanssa ollessani nähnyt. Lyhyen illan aikana tuntui kuin olisin palannut lähemmäs kotia ja voinut heittää hetkeksi syrjään säännöt ja poikkeavat käytöstavat. Ehkä siihen on syynsä, että niin moni viettää lähes jokaisen viikonloppunsa Bahrainissa; sitkeästi jonottaa rajalla parisen tuntia molempiin suuntiin vapauden rytmi korvissa kohisten.



keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Matkaseuraa

Mieheni matkustaa työn puitteissa. Poissaolopäiviä kertyy muutama viikossa. Niinäkin päivinä minun pitää mennä toimistolle töihin parinkymmenen kilometrin päähän. Menisinkö tänään autolla? Ai niin, en saa ajaa itse. Käyttäisinkö bussia? Mutta kun täällä ei ole kaupungin sisäistä julkista liikennettä. No entäs taksi? Sinällään varteenotettava vaihtoehto - niitä on paljon, ja jos käy tuuri kuskin kanssa, en myöskään joudu maksamaan liikaa. Toisaalta, hinnat voivat vaihdella paljonkin, ja perille pääseminen voi olla paikoin täysin Allahin varassa, kun nopeudessa ja hurjissa väistöliikkeissä ei tingitä.
Nykyisessäkään ratkaisussa nopeus ja väistöliikkeet eivät ole kadonneet mihinkään, mutta en ainakaan maksa kyydistä; mieheni pakistanilainen kollega hakee minut aamuisin autollaan ja tuo iltaisin kotiin. Aamu alkaa sopivalla adrenaliinipiikillä, kun valkoinen pick-up paahtaa surutta moottoritiellä niin kovaa kuin nopeusrajoitin sallii (mistähän syystä se on työpaikan autoon asennettu...?), ja mutkat suoristuvat samalla kun kaistojen rajat hämärtyvät. Hiekkaisella penkalla voi hyvin ohittaa, myös oikealta, ja turvavyö on luonnollisesti - ainakin ajajalle - tarpeeton.
Ensimmäisellä kerralla Umairin kyydissä mietin uskallanko puhua mitään. Istuin takapenkille, sillä ei ole hyvällä katsottua, että muslimimies vie autonsa etupenkillä naista, joka ei ole hänen puolisonsa tai lähisukulaisensa. Takapenkillä istun nyt muutaman viikon jälkeen edelleen, mutta nyt aamumme ja iltapäivämme kuluvat jutellessa. Ensimmäisellä viikolla sain pyytää Umairia toistamaan jokaisen lauseensa - pakistanilainen aksentti on värikäs kun sitä ensimmäisiä kertoja kuulee. Nyt jo suurelta osin ymmärrämme toisiamme, ja jo tiedämmekin toisistamme jotakin. Ensimmäiset keskustelut olivat lyhyitä ja virallisia - pitkälti työasioihin keskittyen. Nyt puhumme arkisia asioita; viikonlopun vietosta, perheestä, tavoista, kotimaistamme. Umair on näyttänyt minulle videoita pakistanilaisista häistä, ja minä hänelle Suomen luonnosta - Sibeliuksen Finlandialla tietysti.
Eri uskonto luo jatkuvasti uusia kysymyksiä, molemmin puolin. Kyselen puolison valintaprosessista - hän on menossa naimisiin ensi vuoden alussa - ja hän kummastelee suomalaisia avoliittoja. Olemme käyneet läpi Jeesuksen aseman sekä islamissa että kristinuskossa, sekä kummankin uskonnon pelastuskäsityksen. Olemme selventäneet mitä Suomessa ja Pakistanissa syödään aamupalaksi. Keskustelut käydään uteliaassa mutta avoimessa hengessä, ja uskon että me molemmat saamme toisiltamme ajateltavaa.
Ensimmäisen kyyditysviikon lopuksi tein Umairille kiitokseksi espanjalaisen tortillan, oman ruuanlaittobravuurini, jota hän oli jo aiemmin maistanut, ja pyytänyt siitä reseptinkin. Lautaseni on luvattu palautuvan tulisen riisiruuan, biriyanin, kanssa. Inshallah saan sen ensi viikonloppuna - jos siis luoja suo.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Arkea - ja unelmia viikonlopuista

Arki on taas astunut kuvioihin. Aamuisin kello soi viideltä, puoli seitsemältä koulubussi tööttää talomme edessä, ja sen jälkeen minä suuntaan konttorille. Lapset tulevat kotiin puolenpäivän jälkeen; esikoinen nyt hieman myöhemmin, kun on jo ihan virallinen ekaluokkalainen :) Itse ehdin kotiin monesti vasta viiden jälkeen illalla, jolloin ohjelmassa on sitten lasten läksyjen tarkastus, yhteinen iltaruoka, ja melkeinpä saman tien lasten iltatoimet ja nukkumaanmeno kahdeksan maissa. Illalla viimeistään yhdeksältä urheilemaan ja sitten suihkun kautta nukkumaan. Tämä nyt on sitä arkea taas, sitä jota viime vuoden sain kotiäitinä olla hetken paossa. Aikatauluja, väsymystä, kiirettä. Tunnetta siitä, ettei millään ehdi joka paikkaan.
Toisaalta, meillä on loistava kotiapulainen, joka todella pitää sekä kodista että lapsista huolen - illalla minun ei enää tarvitse stressata kotitöistä tai juuri mistään muustakaan. Ja mikä vielä tärkeämpää, viikonloput ovat edelleen ihan vain perheelle varattuja. Silloin vietämme aikaa yhdessä, meidän ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, akut latautuvat. Elämä tuntuu helpolta vaikka joskus väsyttääkin. Ilman tätä perheaikaa en jaksaisi asua täällä. En jaksaisi erilaisia tapoja, tietynlaista vapauden puutetta, olemattomia ulkoilumahdollisuuksia, pitkiä työpäiviä. Mutta kun se aika perheen kanssa on rajallista, sitä niin oppii arvostamaan. Ja siihen panostaa.
Marraskuun alussa muutamme. Ihan viereiseen compoundiin asti, parin sadan metrin päähän. Nykyisen compoundin ylläpito ja huolto eivät toimi - taloissa on jatkuvasti jotakin korjauksen tarpeessa olevaa, ruohoa ei koskaan kastella saati leikata, katujen varsilla on roskia. Lisäksi viereinen compound on paitsi yleisilmeeltään siistimpi, myös tunnetusti hieman länsimaisempi. Nykyisellä alueella valtaosa perheistä on eri arabimaista, ja vaikka kohteliaita, he ovat myös etäisiä eivätkä päästä omiin ryhmiinsä. Toivomme saavamme lisää ystäviä - sekä meille vanhemmille että lapsille. Kovin radikaali muutos ei ole - talo on täsmälleen samanlainen kuin nykyinenkin kotimme, vaikka enemmän remontoitu ja huollettu. Lisäksi käymme nykyisinkin viereisellä compoundilla ainakin kerran viikossa, kun tytöillä on siellä voimistelutunti - tuttu paikka siis. Jo etukäteen tavaroiden pakkaaminen hirvittää - meillä kun ei tietenkään ole kertynyt kuukausien varrella mitään kaappien pohjalle... Onneksi huonekalut kuuluvat taloon - tästä muutosta selviää pelkällä naisvoimallakin tarvittaessa!
Lasten koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Esikoisella oli jo valmiiksi luokassa kavereita, ja nuorimmainen on omassa luokassaan hyvin saanut uusia. Molemmat kehuvat opettajia kivoiksi ja lähtevät aamulla mielellään. Läksyjen teko ei tietenkään ole mieluista, ja uhkailu, lahjonta ja kiristys kukoistavat meidän perheen iltapäivissä. Toistaiseksi siitäkin on selvitty. Etenkin kun se viikonloppu vaaleanpunaisena kiiltelee jo ajatuksissa.