Viikon kuluttua tähän aikaan istumme lentokoneessa. Lapset ovat viime viikolla lopettaneet päiväkodissa, ja minä töissä. Tunnelma on edelleen odottava ja ristiriitainen. Toisaalta, tunnelma on kiireetön. Vaikka tähän viikkoon ennen ensimmäistä matkaa tuleekin mahtumaan monenlaista valmistelua ja puuhaa, minulla ei juuri nyt ole kiire.
Kiireettömyys. Se on minulle vierasta, enkä aina ole edes pitänyt sitä tavoittelemisen arvoisena. Nautin, kun minulla on pientä puuhaa koko ajan, saavutan ja suoritan, menen eteenpäin. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet haastavia; lapset ovat olleet pieniä, on remontoitu taloa, on muutettu, on käyty töissä, on urheiltu ja harrastettu, on opiskeltu toinen tutkinto kaiken muun ohella. Lepo ei ole edes tuntunut oikeutetulta kun on niin paljon, mitä pitää tehdä. Nyt minä kuitenkin lähden etsimään rauhaa ja kiireettömyyttä. Aikaa itselle, aikaa lapsille. Aikaa tehdä asioita loppuun asti. Aikaa nauttia. Aikaa. Jos minä en tällä ajanjaksolla sitä löydä, niin en koskaan. Kiirehän on loppujen lopulta asenne, josta minä haluan kasvaa ulos.
Kevään ajan mieheni on tehnyt töitä vuoroin Saudi-Arabiassa ja vuoroin Suomessa. Ensi alkuun tarkoituksenamme oli muuttaa asumaan Bahrainiin, josta käsin hän kävisi Saudeissa töissä. Bahrain olisi helpompi minulle, saisin liikkua ja pukeutua vapaasti, ajaa autoakin. Bahrainista olimme jo etsineet talonkin, olin tutustunut läheisen kuntosalin viikko-ohjelmaan, ja lapsille oli haettu koulupaikkaa. Sitten kuitenkin saimme selville, että matka Bahrainista Saudi-Arabiaan ja takaisin voi viedä jopa useita tunteja päivässä, riippuen ruuhkista ja tullivirkailijoiden mielialoista. Muutimme suunnitelmaa. Nyt kohteena todella on Saudi-Arabia.
Tulemme asumaan Saudi-Arabiassa suurella compound-alueella, jossa asuu vain länsimaalaisia. Alueen sisällä - tietojeni mukaan - voin pukeutua vapaasti, vain sieltä poistuessani tarvitsen mustaa kaapua ja huivia, abayaa. Alueelta löytyy oma koulu, hotelli, pelikenttiä, kuntosali, kampaaja, lääkäriasema, pienehkö ruokakauppa - kaikki peruspalvelut. Saimme alueelta valita kahden talon välillä, toinen uudempi mutta vilkasliikenteisen kadun varrella, toinen vanhempi mutta reunempana, suuren nurmikentän takana. Kämmekkäpolku tai Ruispolku, ne olivat katujen nimet. Päädyimme Ruispolun taloon, ja siitä osittain on tämä blogi saanut nimensä. Jotakin kotoista kaiken keskellä.
Talossa on kolme makuuhuonetta, wc, kaksi kylpyhuonetta, keittiö ja yhdistetty olohuone-ruokailutila. Mieheni on siellä jo asunut Saudeissa ollessaan, ja laittanut kaiken kuntoon, jotta me voimme sinne mennä. Viimeisimmältä matkaltaan hän toi minulle tullessaan abayan. En ajatellut sanovani koskaan näin, mutta se on kaunis. Musta luonnollisesti, mutta hihoissa on kultaisia paljetteja ja kullanväriset alushihat. Kangas on miellyttävän kevyttä ja viileän tuntuista. Huivin sitomista pitää vielä harjoitella; hiukset ja kaula eivät saa näkyä. Kotitehtävä tälle viikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti