tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

On joulukuun ensimmäinen päivä. Suomessa aamu on vielä pimeä; täällä aurinko on jo tunti sitten noussut ja päivästä näyttäisi tulevan aurinkoinen ja pilvetön; maksimilämpötilaksi ennustettu +26.  Muistan jo lapsuudestani joulukuun ensimmäisen päivän jännityksen; seinälle kiinnitetystä joulukalenterista sai lopultakin avata ensimmäisen luukun. Sen myötä jouluaatto ja ne kovin odotetut lahjat lähenivät.
Aikuisiän muistot joulukuun alkupuolesta ovat kiireen täyttämiä. Töissä on hulinaa vuoden loppua kohden, on järjesteltävää, ostettavaa, mentävää ja tehtävää. Joulun - sekä oman että lasten - valmistelu täyttää päivät, ja jännittynyt odotus vaihtuu aikatauluihin ja suorittamiseen. Joulukalenteri minulla on sentään joka vuosi ollut, siitä olen pitänyt kiinni.
Saudi-Arabiassa ei vietetä joulua. Jeesus tunnustetaan kyllä yhtenä profeetoista, mutta hänen syntymäjuhlansa ei täällä ole mitenkään erityinen. Joulupukki ei myöskään kuulu paikallisiin perinteisiin. Jouluaatto ja joulupäivä ovat tavallisia arkipäiviä. Kaupoista ei löydy joulukoristeita. Täällä joulukuu ja joulunodotus jäävät huomiotta, jopa siinä määrin, että joulu hiipii suomalaisen juhlijan kimppuun yllättäen. Pesunkestävälle suomalaiselle jouluihmiselle tilanne on uusi, likimain pelottava.
Joulupukille kirjoitimme jo parisen viikkoa sitten. Eilen illalla myöhään tein vielä tytöille adventtikalentereita; punaisia pussukoita, joihin joka yö käy tonttu tuomassa jotakin pientä. Lasten kanssa pohdittiin, löytävätkö tontut tiensä tänne Saudi-Arabiaan asti, miltä ne näyttävät ja miten ne kulkevat. Nuorempi oli vakuuttunut, että tontut näyttävät samalta kuin Suomessakin ja kulkevat kipittäen. Ilo oli aamulla suuri, kun pussukoissa tosiaan oli pieni tuliainen tontulta; nyt pitää olla kiltisti.


Kolmen viikon kuluttua olemme jo koti-Suomessa valmistautumassa perinteiseen joulunviettoon. Suurin osa joululahjoista on jo hankittu, mutta henkisesti minä en ole yhtään valmis jouluun. Viimeiset kolme päivää meillä kotona on pakkokuunneltu Jouluradion Kauneimpia Joululauluja, mutta kyllä se vaan - ainakin vielä - aikamoiselta pakkosyötöltä tuntuu. Semmoinen pyöreä palikka neliskulmaisessa reiässä. Toisaalta, siinä vaiheessa kun lopulta olemme kotimaassa, näemme (toivottavasti) lunta ja jouluvaloja, kuulemme joulumusiikkia ja näemme kaikki ne valmistelut, tulee varmasti jouluntuntu paljon voimakkaammin kuin silloin, kun sitä on itse puuhannut ja valmistanut jo usean viikon ajan. Sen verran olen selvittänyt, milloin lauletaan kotikirkossa Kauneimpia Joululauluja. Viimeistään siellä se Sylvian Joululaulu saa kyyneleet silmiin, niin kuin aina aiempinakin vuosina. Joulun juhlasta voi nauttia koko sydämestään, kun ymmärtää sen ainutkertaisuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti