maanantai 28. maaliskuuta 2016

Synttäreiden viettoa

Nuorimmaisemme viisivuotissyntymäpäiviä vietettiin reilu viikko sitten. Compoundilta varattuun saliin kannettiin pitsaa, mehua, vettä, naposteltavia ja tietysti se kakku. Vaaleanpunainen ja kirsikkatäytteellä, kuten synttärisankari vaati. Seinät koristeltiin koristeköynnöksin ja ilmapalloin. Kutsuttuja oli (lapset vanhempineen ja sisaruksineen) yhteensä n. 30, joista lähes puolet ei ollut vielä edellisenä iltanakaan vahvistanut tulemistaan. Ja joista osa sitten tuli, ja osa ei. Lasten kanssa oli etukäteen suunniteltu soittolista erilaista musiikkia.
 



 
Juhlat kuluivat lasten leikkiessä, aikuisten rupatellessa pöydissä. Ainoana virallisena ohjelmanumerona oli piñata, joka sankarin toiveesta oli sekin prinsessateemaa. Ystävän avustuksella piñata oli edellisellä viikolla tehty ja koristeltu, ja myöhemmin täytetty muutamalla kilolla karkkia ja tikkareita, pieniä leluhahmoja ja pyyhekumeja. Kun kovia kokenut pallo lopulta halkesi, säntäsivät lapset yhtenä rykelmänä sen alle keräämään pusseihinsa niin paljon herkkuja kuin ennättivät. Läksiäislahjaksi kukin pieni vieras sai vielä lahjapussukan, jossa oli herkkuja sekä pieni lelu.



Kun viimeiset vieraat lopulta olivat lähteneet, tila siivottu ja tavarat viety kotiin, oli väsymyksen hetki. Siis aikuisilla - lapset keskittyivät tietysti availemaan lahjoja ja tutkimaan uusia leluja. Kun meillä seuraavan kerran vietetään lastensynttäreitä - mikä valitettavasti tapahtuu jo toukokuussa - en enää käy tätä rumbaa läpi. Sitten varataan paikallisesta HopLopista tai vastaavasta juhlatila ja tarjoilut - ja keskitytään nauttimaan lasten ilosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti