Monet turistikohteet mainostavat miten helppoa ja miellyttävää niihin on tulla. Saudi-Arabia ei mainosta sitä, syystä. Tällä hetkellä Saudi-Arabiaan ei esimerkiksi lainkaan myönnetä turistiviisumeita, mikä tarkoittaa sitä, että maahan tulon perusteena voi ainoastaan olla työasia, tai läheisen perheenjäsenen luona vierailu (tähänkin vaaditaan maistraatin todistus, jossa sukulaisuus ilmenee). Näin ollen, meidänkään saapumisemme Saudi-Arabiaan ei ole ollut erityisen joustavaa tai yksinkertaista.
Kun minä ja lapset tulimme ensimmäisen kerran toukokuussa, meillä oli vierailuviisumi, jonka saa enintään kolmeksi kuukaudeksi, joskin aikaa voi tarvittaessa pidentää. Vierailuviisumia varten maassa on oltava lähiomainen, jolla on jo iqama, eli Saudi-Arabian henkilökortti. Elokuun saapumista varten meidän oli tarkoitus hakea pysyväisviisumia (joka sekin voimassa kolme kuukautta, jonka aikana viisuminhaltijan tulee hakea iqama), mutta emme sitä erinäisten muodollisuuksien vuoksi silloin saaneet. Tulimme uudelleen maahan uudella vierailuviisumilla, ja elokuun lopulla saimme lopulta kokoon kaikki dokumentit pysyväisviisumia varten. Maistraatin todistuksen lisäksi tarvitaan mm. passikopiot sekä hakijalta että ns. kutsuvalta omaiselta, paikallinen viisumikutsu, terveysselvitys, sekä verikokeiden tulokset (kuppa, B-hepatiitti, Hiv). Kieltämättä äidin nauru oli vähissä kun itkevältä ja kirkuvalta nelivuotiaalta otettiin kolmatta putkilollista verta, jotta voidaan varmistaa, ettei hänellä vain sattuisi olemaan kuppaa.
Nyt, kaikki dokumentit siis koossa. Jos asiat olisivat menneet niin kuin me pienissä päissämme ne olimme ajatelleet, olisimme käyttäneet passit Suomessa Saudi-Arabian suurlähetystössä seuraavalla Suomen matkallamme jouluna. Niinhän se nyt ei tietenkään mennyt. Ennen kuin huomasimmekaan, olimme minä ja lapset lentokoneessa matkalla kohti Suomea ja viikon pikavisiittiä. Tänä aikana meidän oli tarkoitus saada viisumit suurlähetystöstä, ja toisaalta lyhyesti lomailla tavaten sukulaisia ja ystäviä. Kivasti alkaneet rutiinitkin katkesivat, kun lapset ehtivät kokonaista neljä päivää olla koulussa ennen matkaamme (puhumattakaan siitä, että palattuamme lapsilla on koulua kaksi päivää, jonka jälkeen alkaa lähes kahden viikon kansallinen loma, ja vapaa koulusta).
Suomi oli syksyisen kirpakka ja viileä, etenkin öisin, vaikka monena päivänä lämpötila kohosi jopa korkeammalle kuin monina viime kesän päivinä. Putoavia lehtiä, viimeistä kertaa leikatun nurmikon tuoksua, puolukoita. Aurinkoa ja sinistä taivasta, revontulia. Ulkoilusta on niin helppoa nauttia jopa muutaman pääsääntöisesti sisällä vietetyn viikon jälkeen; siihen ei sää olisi voinut parempi olla. Pieni akkujen lataus, matkalaukullinen ruisleipää mukana, ja lentokentälle taas.
Nyt olemme taas palanneet Dammamiin. Päivälämpötila on muutaman asteen laskenut, vaikka ilman kosteus vielä huikealta tuntuukin. Rutiineita palautellaan. Seuraavaksi käymme vielä erityisessä terveystarkastuksessa iqamaa varten, ja sitten toivottavasti pian kädessämme on tuo pieni valkea kortti, jossa lentokentällä aamuneljältä otettu kuva, ja josta arabiaa osaamaton henkilö ymmärtää vain kortin numeron. Niin paljon vaivaa pienen esineen takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti