No nyt on sitten muutettu. Viime lauantaista asti on kannettu tavaraa. On pussia, laatikkoa ja matkalaukkua. Tuolia, pöytää ja kukkaruukkua. Yksi kissa. Monta pientä nyssäkkää ja vähintään yhtä monta isoa. Nyt uusi koti alkaa näyttää kodilta, ja vanhassa talossa on enää muutamia yksittäisiä tavaroita, jotka on tulevana viikonloppuna tarkoitus saada muutettua.
Kuten aiemmin sanoinkin, talo on samanlainen kuin entinenkin - suurin muutos on asuinalueessa. Aamulla kun käyn lenkillä, ovat puutarhurit jo laittaneet kastelulaitteet käyntiin ja katuja lakaistaan. Puuhakkaita työntekijöitä löytyy joka kulmasta, ja asukkaat lenkkeilevät minua vastaan iloisesti tervehtien. Jos jokin pienikin asia talossa on vialla (kuten polttimon vaihtaminen), tulee reipas korjausmies melkein saman tien oven taakse ja hoitaa homman alta pois. Kaikki toimii, ja saan vastaani iloisia hymyjä missä liikunkin.
Uusi koulubussi hakee tytöt aamuisin kouluun ja tuo iltapäivällä. Entiset ystävät ovat käyneet meillä lähes joka päivä leikkimässä, joten koti-ikävä ei ole päässyt yllättämään.
Muuttaessamme meitä odotti kiertokirje postilaatikossa; marraskuun tapahtumat compoundilla. On valokuvauskurssia, rouvien kahvitteluaamua, bussimatkaa Bahrainiin, perhe-elokuvailtaa... On pakko myöntää että olen aika häkeltynyt. Viimeisen vuoden aikana entinen compound ei järjestänyt mitään yhteistä tekemistä, eikä millään tavoin ottanut huomioon naisia tai lapsia. Tuntuu kuin olisin tullut pitkän matkan jälkeen omaan kotiin, jossa minua jo innoissaan odotetaan.
Ensimmäinen tapahtuma, jossa saimme olla mukana, oli halloweenin kunniaksi järjestetty Trick or treat (karkki tai kepponen) -ilta. Sovittuun aikaan compoundin lapset lähtivät halloween-asuihin pukeutuneina kiertämään aluetta. Talot, joiden ulkovalot oli sytytetty ja oveen kiinnitetty kurpitsan kuva, olivat varautuneet karkeilla ja herkuilla. Monella ovella noita tai vampyyri toivotti meidät tervetulleeksi suuren karkkikulhon kera; joissakin kodeissa koristelua oli laajennettu puutarhaa myöten. Kynttilöitä, kurpitsoja, lepakoita, hämähäkinseittejä, luurankoja. Meiltäkin kotoa lähti kaksi pientä noitaa pusseineen innokkaasti kiertämään, ja lähes puolentoista tunnin ajan kävelimme ympäri aluetta herkkuja keräten. Lasten hyvän mielen voi tuntea ilmassa, ja aikuiset olivat loistavasti lähteneet mukaan leikkiin.
Uskon että täällä meidän on nyt hyvä olla. Enkä toivottavasti taas vuoden päästä kirjoita muuttamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti