sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Jeddassa

Viime viikonlopun vietimme koko perhe Saudi-Arabian länsirannikolla, Jeddan kaupungissa. Riyadhin jälkeen Jedda on Saudi-Arabian toiseksi suurin kaupunki, ja merkittävä välietappi tuhansille Mekkaan ja Medinaan matkaaville pyhiinvaeltajille. Asukkaita Jeddassa on hieman yli kolme miljoonaa, minkä lisäksi kaupunki kansoittuu pyhiinvaeltajista. Mekan lähin lentokenttä on Jeddassa, josta järjestetään mm. bussikuljetuksia Mekkaan, ja tällä hetkellä rakennetaan uutta pikajunayhteyttä. Saudi-Arabia on päättänyt nelinkertaistaa maahan otettavien pyhiinvaeltajien määrän, ja Jeddassa se tarkoittaa sitä, että lentokenttää, teitä ja junayhteyksiä rakennetaan koko ajan valtavalla nopeudella. Jeddan lentokentällä on jopa valtavia ulkokatoksia toinen toisensa perään; niissä voivat köyhimmät pyhiinvaeltajat kuumuudessa viettää aikaa edes hieman suojassa.

Jo lentokentällä huomaan, että olemme matkalla Mekan suuntaan. Lennollamme on useita miehiä pukeutuneina vain kahteen suureen valkoiseen pyyhkeeseen; toinen lantiolla ja toinen harteilla. He ovat matkalla Mekkaan suorittamaan umraa; ns. pienempää pyhiinvaellusta, jonka voi suorittaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Perinteisesti umraan tulisi matkata ilman mitään omaisuutta, ja tämän vuoksi myös vaatteet jätetään laukkuihin odottamaan pyhiinvaelluksen päättymistä. Naiset sentään ovat perinteisesti pukeutuneet abayaan, vaan kuka tietää löytyykö sen alta mitään? Umran muslimi voi suorittaa mihin aikaan vuodesta tahansa, kun taas hajj (ns. suurempi pyhiinvaellus) tulee suorittaa eid-juhlan aikaan, ja vähintään kerran jokaisen muslimin elämässä.


Jedda sijaitsee Punaisen Meren rannalla, ja on siitä myös tunnettu. Se on Saudi-Arabian parhaita sukellus- ja snorklausalueita, ja mekin vietämme yhden päivän ohjatulla sukellusmatkalla. Laiva lähtee aamukahdeksalta laiturista, ja kun paikalla on vain länsimaisia, on myös pukeutuminen vapaa - jopa bikineissä voi laivalla oleskella, kun rannikkovartioston valvontapiste on ohitettu. Laiva kulkee avomerellä aamuauringossa lähes tunnin matkan; ihailemme aaltoja ja lentokaloja. Yllättäen laiva pysähtyy keskelle avomerta; olin odottanut että snorklaisimme rannassa. Allamme on suuri koralliriutta, laiva ankkuroituu, ja saamme hypätä veteen. Alkuun lapsilla on hankaluuksia snorkkeleiden ja vedessä liikkumisen kanssa, mutta pian he innostuvat ja osoittelevat tohkeissaan veden alla värikkäitä koralleja, ja erilaisia vilahtelevia kaloja. Riutta on paikoin niin matala, että sen päällä voi seisoa, ja kun se päättyy, alkaa syvä pudotus kauas meren pohjaan. Vesi on kirkasta ja puhdasta ja näkymät ovat kuin elokuvasta.

Käymme päivän aikana vielä kahdella riutalla, hypimme laivan kaiteilta veteen, uimme ja nautimme. Vuodenaika on paras mahdollinen; kuumuus ei enää ole paahtavaa ja tukahduttavaa, mutta merivesi on vielä lämmintä. Meille tarjotaan laivalla ruoka, ja yllättäen tapaamme myös nuoren suomalaisnaisen, joka työskentelee sairaanhoitajana Jeddassa. Kotimatkalla delfiinit hyppivät hetken laivan rinnalla. Illalla hotellilla väsynyt mutta onnellinen kuvastaa tunnelmiamme melko osuvasti.

Kuvatulos haulle al baladMuita Jeddan tunnettuja kohteita ovat kelluva moskeija - veden päälle rakennettu ja erityisesti auringonlaskun aikaan suosittu kohde; Kuningas Fahdin suihkulähde, joka nousee keskeltä merta suoraan ilmaan ja näkyy kilometrien päähän; maailman suurin lipputanko; sen lippu on niin suuri ja raskas, että se liikkuu tuulessa kuin hidastetusti. Jeddassa on myös Unescon maailmanperintökohde; Al Baladin vanha kaupunginosa. Alue on suuri ja edelleen asuttu, ja vanhimpien talojen sanotaan olevan Aleksanteri Suuren ajoilta. Monikerroksisten kivitalojen ovet, parvekkeet ja ikkunaluukut ovat puisia, hyvin koristeellisia ja monesti värikkäitä. Ja nojallaan milloin mihinkin suuntaan. Vanhaan kaupunkiin on paras tutustua päiväsaikaan; moni yksityiskohta jää pimeässä näkemättä, ja lisäksi hämärät kapeat kujat eivät ehkä ole se turvallisin paikka iltasella... Ja muitakin kohteita tietysti Jeddasta löytyy; nämä lienevät ne tunnetuimmat.

Yleisesti minulle jää Jeddasta vain positiivinen kuva; kadut ovat leveämpiä, rakennukset väljempiä ja istutuksia, puita ja pensaita on enemmän kuin Dammamissa tai Riyadhissa. Jeddassa on myös enemmän nähtävää ja tekemistä kuin mitä olen muista isoista kaupungeista löytänyt. Uskon että tänne tulemme vielä uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti