maanantai 7. marraskuuta 2016

Häävalmisteluja

Tulevana viikonloppuna mennään häihin! Jo tässä vaiheessa voin sataprosenttisella varmuudella todeta, että nämä tulevat olemaan täysin erilaiset kuin mitkään häät, joissa aiemmin olen ollut - ja ehkä koskaan tulen olemaankaan. Nyt mennään saudihäihin.

Vihittävä pari on minun ja mieheni työtoveri ja hänen tuleva vaimonsa. Kyselin nuorelta mieheltä, miten tässä nyt ollaan, eli miten täällä oikeastaan tutustutaan ja mennään kihloihin. Hän kertoi jossakin vaiheessa päättäneensä olevansa kypsä naimisiin, ja kun hän kertoi asiasta äidilleen ja sisarelleen, nämä alkoivat etsiä sopivaa tyttöä. Hyvä ehdokas löytyi äidin kaukaisemmasta sukuhaarasta, ja sulhanen tiesikin tytön entuudestaan. Mikäli ei tietäisi, hän saisi alkuun tytöstä kuvauksen (ruumiinrakenne, harrastukset, koulutus, luonne jne.), jonka perusteella hän voisi päättää haluaisiko tavata tytön. Myös morsian saa vastaavat tiedot sulhasesta, ja molemmat osapuolet voivat vaikuttaa päätökseen - ihan lehmänkaupoista ei kuitenkaan ole kyse vaikka ehkä suomalaisittain kuulostaakin aika hurjalta. Yhteisessä tapaamisessa morsian saa näyttää kasvonsa sulhaselle, jonka jälkeen on parin päivän harkinta-aika. Sitten tehdään päätös kariutuuko häähanke siihen, vai aletaanko häitä valmistella. Jos häitä aletaan valmistella, pari katsotaan kihlautuneeksi. Kahden kesken he saavat tavata vasta naimisiin mentyään; sitä ennen paikalla on aina joku lähisukulainen "esiliinana", tai tapaamispaikan pitää olla julkinen (esim. kahvila).

Useana viikonloppuna sulhanen on matkustanut jo morsiamen kotipaikkakunnalle, ja he viettävät paljon aikaa yhdessä - olkoonkin etteivät koskaan kahden. Ja onhan se aika söpöä, kun nuori saudimies kirjoittaa puhelimella viestiä kihlatulleen - joka on tallennettu puhelimeen nimellä <3 My life <3....

Ja kun muslimihäistä puhutaan, niin naiset ja miehet eivät juhli samassa salissa. Minä ja lapset menemme muiden naisten kanssa toiseen saliin, miehet toiseen. Ja kuulemma naiset voivat pukeutua täysin vapaasti - nyt eivät salin seinien sisäpuolella abayan helmat hulmua. Ja ikään kuin jatkumona tälle, sekä sulhanen että morsian lähettävät omat hääkutsunsa (sulhasen kutsu kuvassa), minkä lisäksi vielä molempien vanhemmat lähettävät kutsujaan. Häitä ei vietetä kummankaan kotipaikkakunnalla, joten vieraita odotetaan paikalle kolmattasataa, mikä on kuulemma kovin vähän... Ensi viikonloppuna siis maan länsirannikolle Jeddaan ja saudihäihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti