Matkaseuraa

Mieheni matkustaa työn puitteissa. Poissaolopäiviä kertyy muutama viikossa. Niinäkin päivinä minun pitää mennä toimistolle töihin parinkymmenen kilometrin päähän. Menisinkö tänään autolla? Ai niin, en saa ajaa itse. Käyttäisinkö bussia? Mutta kun täällä ei ole kaupungin sisäistä julkista liikennettä. No entäs taksi? Sinällään varteenotettava vaihtoehto - niitä on paljon, ja jos käy tuuri kuskin kanssa, en myöskään joudu maksamaan liikaa. Toisaalta, hinnat voivat vaihdella paljonkin, ja perille pääseminen voi olla paikoin täysin Allahin varassa, kun nopeudessa ja hurjissa väistöliikkeissä ei tingitä.
Nykyisessäkään ratkaisussa nopeus ja väistöliikkeet eivät ole kadonneet mihinkään, mutta en ainakaan maksa kyydistä; mieheni pakistanilainen kollega hakee minut aamuisin autollaan ja tuo iltaisin kotiin. Aamu alkaa sopivalla adrenaliinipiikillä, kun valkoinen pick-up paahtaa surutta moottoritiellä niin kovaa kuin nopeusrajoitin sallii (mistähän syystä se on työpaikan autoon asennettu...?), ja mutkat suoristuvat samalla kun kaistojen rajat hämärtyvät. Hiekkaisella penkalla voi hyvin ohittaa, myös oikealta, ja turvavyö on luonnollisesti - ainakin ajajalle - tarpeeton.
Ensimmäisellä kerralla Umairin kyydissä mietin uskallanko puhua mitään. Istuin takapenkille, sillä ei ole hyvällä katsottua, että muslimimies vie autonsa etupenkillä naista, joka ei ole hänen puolisonsa tai lähisukulaisensa. Takapenkillä istun nyt muutaman viikon jälkeen edelleen, mutta nyt aamumme ja iltapäivämme kuluvat jutellessa. Ensimmäisellä viikolla sain pyytää Umairia toistamaan jokaisen lauseensa - pakistanilainen aksentti on värikäs kun sitä ensimmäisiä kertoja kuulee. Nyt jo suurelta osin ymmärrämme toisiamme, ja jo tiedämmekin toisistamme jotakin. Ensimmäiset keskustelut olivat lyhyitä ja virallisia - pitkälti työasioihin keskittyen. Nyt puhumme arkisia asioita; viikonlopun vietosta, perheestä, tavoista, kotimaistamme. Umair on näyttänyt minulle videoita pakistanilaisista häistä, ja minä hänelle Suomen luonnosta - Sibeliuksen Finlandialla tietysti.
Eri uskonto luo jatkuvasti uusia kysymyksiä, molemmin puolin. Kyselen puolison valintaprosessista - hän on menossa naimisiin ensi vuoden alussa - ja hän kummastelee suomalaisia avoliittoja. Olemme käyneet läpi Jeesuksen aseman sekä islamissa että kristinuskossa, sekä kummankin uskonnon pelastuskäsityksen. Olemme selventäneet mitä Suomessa ja Pakistanissa syödään aamupalaksi. Keskustelut käydään uteliaassa mutta avoimessa hengessä, ja uskon että me molemmat saamme toisiltamme ajateltavaa.
Ensimmäisen kyyditysviikon lopuksi tein Umairille kiitokseksi espanjalaisen tortillan, oman ruuanlaittobravuurini, jota hän oli jo aiemmin maistanut, ja pyytänyt siitä reseptinkin. Lautaseni on luvattu palautuvan tulisen riisiruuan, biriyanin, kanssa. Inshallah saan sen ensi viikonloppuna - jos siis luoja suo.