Arki on taas astunut kuvioihin. Aamuisin kello soi viideltä, puoli seitsemältä koulubussi tööttää talomme edessä, ja sen jälkeen minä suuntaan konttorille. Lapset tulevat kotiin puolenpäivän jälkeen; esikoinen nyt hieman myöhemmin, kun on jo ihan virallinen ekaluokkalainen :) Itse ehdin kotiin monesti vasta viiden jälkeen illalla, jolloin ohjelmassa on sitten lasten läksyjen tarkastus, yhteinen iltaruoka, ja melkeinpä saman tien lasten iltatoimet ja nukkumaanmeno kahdeksan maissa. Illalla viimeistään yhdeksältä urheilemaan ja sitten suihkun kautta nukkumaan. Tämä nyt on sitä arkea taas, sitä jota viime vuoden sain kotiäitinä olla hetken paossa. Aikatauluja, väsymystä, kiirettä. Tunnetta siitä, ettei millään ehdi joka paikkaan.
Toisaalta, meillä on loistava kotiapulainen, joka todella pitää sekä kodista että lapsista huolen - illalla minun ei enää tarvitse stressata kotitöistä tai juuri mistään muustakaan. Ja mikä vielä tärkeämpää, viikonloput ovat edelleen ihan vain perheelle varattuja. Silloin vietämme aikaa yhdessä, meidän ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, akut latautuvat. Elämä tuntuu helpolta vaikka joskus väsyttääkin. Ilman tätä perheaikaa en jaksaisi asua täällä. En jaksaisi erilaisia tapoja, tietynlaista vapauden puutetta, olemattomia ulkoilumahdollisuuksia, pitkiä työpäiviä. Mutta kun se aika perheen kanssa on rajallista, sitä niin oppii arvostamaan. Ja siihen panostaa.
Marraskuun alussa muutamme. Ihan viereiseen compoundiin asti, parin sadan metrin päähän. Nykyisen compoundin ylläpito ja huolto eivät toimi - taloissa on jatkuvasti jotakin korjauksen tarpeessa olevaa, ruohoa ei koskaan kastella saati leikata, katujen varsilla on roskia. Lisäksi viereinen compound on paitsi yleisilmeeltään siistimpi, myös tunnetusti hieman länsimaisempi. Nykyisellä alueella valtaosa perheistä on eri arabimaista, ja vaikka kohteliaita, he ovat myös etäisiä eivätkä päästä omiin ryhmiinsä. Toivomme saavamme lisää ystäviä - sekä meille vanhemmille että lapsille. Kovin radikaali muutos ei ole - talo on täsmälleen samanlainen kuin nykyinenkin kotimme, vaikka enemmän remontoitu ja huollettu. Lisäksi käymme nykyisinkin viereisellä compoundilla ainakin kerran viikossa, kun tytöillä on siellä voimistelutunti - tuttu paikka siis. Jo etukäteen tavaroiden pakkaaminen hirvittää - meillä kun ei tietenkään ole kertynyt kuukausien varrella mitään kaappien pohjalle... Onneksi huonekalut kuuluvat taloon - tästä muutosta selviää pelkällä naisvoimallakin tarvittaessa!
Lasten koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. Esikoisella oli jo valmiiksi luokassa kavereita, ja nuorimmainen on omassa luokassaan hyvin saanut uusia. Molemmat kehuvat opettajia kivoiksi ja lähtevät aamulla mielellään. Läksyjen teko ei tietenkään ole mieluista, ja uhkailu, lahjonta ja kiristys kukoistavat meidän perheen iltapäivissä. Toistaiseksi siitäkin on selvitty. Etenkin kun se viikonloppu vaaleanpunaisena kiiltelee jo ajatuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti