sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivää ja vuosipäivää

Äitienpäivä 2016. Vuosi sitten tänä samaisena päivänä, osapuilleen näihin aikoihin, seisoimme matkalaukkuinemme Helsinki-Vantaan lentokentällä. Olimme aloittamassa ensimmäisen matkamme Saudi-Arabiaan. Niistä tunteista voi tarkemmin lukea blogini alkuajoilta.
Vuosi on siis kulunut. Mikä on muuttunut? Mitä on jäänyt käteen?
Ensimmäinen vuosi on ollut monenkirjava. Siihen on mahtunut valtavat määrät kokemuksia ja elämyksiä, joita en mitä luultavimmin olisi koskaan missään muualla, toisessa tilanteessa, saanut. Se nainen, joka vuosi sitten matkusti Saudi-Arabiaan, oli arka ja epävarma, pessimistinenkin. Kun odotukset ovat matalalla, ei pety - eikös se niin mene? Pettynyt en olekaan, päinvastoin; suurin osa kokemuksistani on ollut positiivisia. Yllättäviä. Huvittavia. Lämpimiä. Ja sitten toki on niitä asioita, jotka nyt eivät vaan millään suju niin kuin itse ajattelisi, että niiden tulee sujua. Ja niihinkin on vuodessa ehtinyt tottumaan. Maata laahaava abaya tai kesken kaiken kauppareissun pysäyttävä rukousaika eivät ole ylitsepääsemättömiä; niihin sopeutuu ja asennoituu. Valtavana apuna tässä kaikessa sopeutumisessa ovat olleet uudet ihanat ystävät eri puolilta maailmaa; moni heistä on viettänyt jo useita vuosia Saudi-Arabiassa, ja on osannut antaa hyödyllisiä pikkuvinkkejä, selventää pulmia ja pyöristää kulmia.
Enää en ole tässä yhteiskunnassa arka, vaikka jo ymmärränkin, että en tule koskaan ole täydellinen osa saudiyhteiskuntaa; täällä minä tulen aina olemaan ulkomaalainen. Vaikka oppisin puhumaan arabiaa sujuvasti, minusta ei koskaan tule arabi, ja tuskin koskaan tulen pääsemään paikallisten kotien seinien sisäpuolelle. Sen hyväksyminen on ollut vaikeaa, sillä haluaisin ymmärtää yhteiskuntaa sisältä päin, sen jäsenien kokemusten ja elämän kautta. Täällä minä olen kuitenkin vain yksi jostakin muualta.
Suhtaudun kunnioittavasti, mutta en enää arastele; saan täällä riittävän määrän kunnioitusta ja voin asioida asiani. Ihmisiä voi katsoa silmiin ja hymyillä, se toimii täällä yhtä lailla kuin Hollolan kirkonkylällä. Ja useimmiten hymyyn vastataan hymyllä.
Oma aika, niin itselle kuin perheelle, on ollut se kaikkein arvokkain. Ja ne ystävät.
Äitienpäivää täällä vietetään maaliskuussa, joten meidän perheessä ei tänään erityisesti juhlita. Jo maaliskuussa tytöt toivat koulusta kotiin kortit ja kahvimukit. "I love my mother!"
Lämmintä ja onnellista äitienpäivää kaikille äideille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti