keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Lumesta hiekalle

Takaisin Dammamissa. Viikko sitten pakkaslukemat olivat lähellä -20 astetta, hiihdettiin, luisteltiin, pulkkailtiin ja tehtiin lumitöitä ja lumienkeleitä. Minä kävin avannossa, ja se tuntui yhtä huikealta kuin aina - sitä täällä kaipaan. Paleltiin villasukat jalassa. Nyt lämpötila päivisin on nelisenkymmentä astetta korkeampi, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta eikä minkäänlaisia sukkia tarvita.
Palasimme lauantaina Dammamiin, ja arki on taas lähtenyt käyntiin. Lapset ovat koulussa, minä kotona. Mies töissä. Oma auto pihalla on muisto vain, nyt liikutaan compoundin bussilla jos jonnekin liikkua täytyy. Toppatakki vaihtui kaapuun. Kieltämättä on ollut hieman vaikeaa asettua uudestaan elämään täällä, niin erilaista se koti-Suomeen verrattuna on. Mikään ei täällä ole lähtömme jälkeen muuttunut, mutta lähes kuukauden kestäneen loman jälkeen sopeutuminen ottaa taas aikaa.
Meidänhän ei siis pitänyt olla lomalla kuin kahden viikon ajan, mutta paluulentomme uudenvuodenpäivänä peruttiin, kun välilaskupaikassamme Istanbulissa oli niin paljon lunta. Silloin ei lunta vielä Suomessa ollut juuri nimeksikään, joten tilanne tuntui vähintään huvittavalta. Tosin sillä hetkellä ei yhtään huvittanut, kun puhelimessa jonotin neljättäkymmenettäviidettä minuuttia lentoyhtiön puhelinpalveluun. Joulukuusen olin jo ehtinyt purkaa koristeista, ja kiltisti se sitten odotti ilman koristeita loppiaiseen asti. Lapsilla oli viikon loma koulusta, joten meidän lopulta oli järkevämpää siirtää paluulentoa hieman pidemmällekin.
Ja onneksi siirsimme. Uudenvuoden jälkeen sitä kaivattua lunta alkoi lopultakin tulla, mutta sitä ennen tulivat pakkaset. Nopea ilman kylmeneminen, kirkkaat ja kuulaat päivät. Järvet, jotka jäätyivät peilisileiksi vain muutamassa päivässä. Näin ensimmäisen päivän, kun järvi alkoi jäätyä - ohuet riitelautat, jotka olivat yhdessä, mutta saumakohdistaan vielä hieman irti, ja lopulta jähmettyivät paikoilleen ja vahvistuivat. Edes lapsuuteni talvissa en ole niin montaa kertaa (tai ainakaan niin nautinnollisesti) luistellut järven jäällä, kuin nyt lomamme aikana. Täysin sileää pintaa, pienenpieni lumikerros sen päällä, eikä ketään missään. Tunne, että koko maailma on avoinna. Järven jäällä nuorimmainenkin oppi lopulta luistelemaan, ja innostui siitä niin, että unohti ne palelevat varpaatkin.





Kaiken kaikkiaan loma oli ihana. Paitsi, että tietysti on ihanaa nähdä ystäviä ja perhettä, saimme myös oikean joulun tonttuineen ja pukkeineen, talon täyteen rakkaita, hyvää ruokaa ja lahjoja lapsille. Ja tulihan se joulutunnelmakin sieltä, vaikka täällä Dammamissa en sitä löytänytkään. Sen lisäksi saimme olla kiireettömästi, nauttia kodista pohjantähden alla. On rikkautta, kun on kaksi kotia, joiden molempien parhaista puolista saa nauttia.
Ensimmäisenä päivänä Dammamissa kävimme Cornichen rantakadulla kävelemässä, katselemassa merta ja nuuhkimassa raikasta ulkoilmaa. Nurmialueilla oli piknik-koria ja kannettavaa grilliä, leikkipaikan keinut täynnä lapsia. Kalastajat lempipaikoillaan rantatöyräillä. Lapset juoksivat t-paidoissa, enää ei tarvitse etsiä villapukua ja toisia sormikkaita rukkasten alle. Siinä lämpimässä tuulessa abayaa ei edes muistanut. Kaikessa on nautittava siitä, mitä saa, ja mikä juuri sillä hetkellä on hyvää ja kaunista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti