Half Moon Bay lukuisine uimarantoineen sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä Dammamin keskustasta. Rannat ovat tasaisia hiekkarantoja, joille on rakennettu katoksia, joihin voi levittää piknik-korin sisällön ja tarvittaessa kantaa sohvan tai nojatuolin (ei mitenkään epätavallinen näky...). Joillakin rannoilla on myös ravintola-alueita ja makean veden juomapisteitä. Tähän aikaan vuodesta rannat ovat suosittuja; ne dammamilaiset, jotka eivät hakeudu Cornichen rantakadulle piknikille, ovat tulleet tänne.
Eivät sentään kaikki. Jotkut ovat menneet dyyneille, moottoritien toiselle puolelle. Ajaessamme pitkää rantaviivaa eteenpäin, alamme ihmetellä miksi dyyneillä on niin valtavasti autoja. Paikan päällähän se selviää. Korkeimpien dyynien alle on kerääntynyt riveihin parkkiin autoja, joiden omistajat istuvat odottavina niiden sisällä, katseet suunnattuina dyynien rinteille. Samoin, dyynien huipuilla on riveissä autoja, jotka tähyilevät alas rinteeseen. No mitä katsottavaa siellä sitten on? Ne reippaimmat ja rohkeimmat tietysti surffaavat dyynien upottavassa hiekassa - autoillaan! Pitkältä otetaan vauhtia, syöksytään jyrkkään ylämäkeen, ja yritetään päästä huipulle auton hiipumatta tai uppoamatta. Muutamat autot kulkevat sivusuunnassa dyynejä hiekkaa pöllyttäen, ja taistelevat tiensä huipulle - tai jäävät matkalle, ja niitä pian sitten ulkopuoliset tulevat avuksi kaivamaan esiin. Suomalaisittain tämä näytelmä on aika erikoinen, ja minulle tulee samanlainen olo kuin ehkä ulkomaalaiselle, kun he yrittävät ymmärtää, miksi ihmeessä joku haluaisi keskellä talvea uida jäätyneessä järvessä.
Mutta pakkohan sitä on kokeilla. Dyynien toisella puolella vuokrataan erikokoisia mönkijöitä, ja erityisesti meidän nelivuotias - yleensä arka ja varovainen - pikkuprinsessa innostuu. Vuokraamme yhden pienen lasten mönkijän ja yhden isomman, ja ajelemme jonkin aikaa jalkapallokentän kokoisella alueella, jossa on pieniä mäkiä ja kaarteita. Lapset innostuvat ja ovat jo muutaman kierroksen jälkeen kuin kotonaan mönkijän selässä. Kieltämättä, aika huikeaa menoa se on... :)
Paluumatkalla kotiin käymme rantamarkkinoilla. Markkinat muistuttavat lähes kaikissa suhteissa suomalaisia markkinoita; mitä moninaisimpia kojuja, joissa myydään vaatteita, syötävää, pannukahvia, taateleita, mattoja, astioita.... Kojut on valaistu pienillä lamppuköynnöksillä, joten lähestyvä pimeän tulo ei haittaa. Lapset ratsastavat kojujen väleissä poneilla tai kameleilla, valaistut hevoskiesit kuljettavat perheitä. Välillä ohi suhauttaa joku mönkijällä. Yksi huomattava ero näissä markkinoissa kuitenkin on; markkinakansa kulkee kojujen välissä autoilla. Ja heitä on paljon. Ruuhkassa seisotaan välillä pitkiäkin hetkiä, näkemättä muuta kuin autoja, ja lisää autoja. Rouvat laskeutuvat autojen kyydistä, käyvät ostoksilla läheisillä kojuilla, ja kävelevät jälleen takaisin kulkupelin kyytiin. Alueen kiertäminen vie meiltä lähemmäs tunnin, kunnes lopulta löydämme kolon, josta pääsemme pakenemaan rannalta. Paketin taateleita sentään ostimme mukaan, ja silloinkin ruuhka tööttäili väsymättä takanamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti