maanantai 31. elokuuta 2015

Tutustumiskäynti sairaalaan

Olen käynyt Saudi-Arabiassa paikallisen terveydenhuollon asiakkaana, eikä minulla edelleenkään ole tietoa miten järjestelmä toimii. Tai ehkä hämmennystä aiheuttaa se, että tiedän järjestelmän, mutta pääsääntöisesti se ei kuitenkaan toimi kuten - ainakin suomalaisen näkökulmasta - pitäisi toimia.
Kerrotaanpa. Olin kärsinyt voimakkkaasta kurkkukivusta jo parisen viikkoa, joka ei parantunut lääkkeillä, vaan päinvastoin paheni ja lopulta nosti kuumeen. Perheellämme on mieheni työn kautta yksityinen terveysvakuutus, joka kattaa asioinnin tietyssä paikallisessa sairaalassa. Ymmärtääkseni samoin myös paikalliset asioivat yksityisten vakuutusten kautta, ja perheille nimetään oma nimikkolääkäri. Meitä oli neuvottu menemään sairaalaan ilman ajanvarausta, sitä ei kuulemma tarvittu.
Ensin marssimme vastaanottotiskille. Tiskin takana työskentelevä rouva ohjasi meidät ajanvaraustiskille, jossa toinen rouva ystävällisesti kertoi, että seuraava vapaa aika olisi vasta neljän päivän kuluttua. Ilmoitimme, ettemme voi odottaa neljää päivää, jonka jälkeen meidät ohjattiin takaisin vastaanottotiskille. Siellä todettiin, että tässä tapauksessa voimme kysyä suoraan osastolta, josko heillä olisi mahdollisuus ottaa vastaan ilman ajanvarausta. Rouva neuvoi meille tien silmä-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Hänen ohjeidensa mukaan päädyimme ortopediselle osastolle, jossa pahoiteltiin, että asialle ei heidän osastollaan voida mitään tehdä, ja opastivat oikean tien silmä-, nenä- ja kurkkutautien osastolle. Osastolla neuvottiin kysymään suoraan lääkäreiltä. Yksi sanoi, että hänellä ei ollut vapaita aikoja, ja ohjasti toisen puheille. Tällä lääkärillä olisi puolen tunnin päästä vapaa aika - hienoa! Seuraavaksi rekisteröimään aika järjestelmään. Osaston toimistolla tätä ei kuitenkaan voitu tehdä, sillä tietoni eivät olleet vielä sairaalan potilastietojärjestelmässä. Meidät lähetettiin takaisin vastaanottotiskille, josta olimme kierroksen aloittaneet, ja jossa lopulta tietoni kirjattiin järjestelmään ja meiltä veloitettiin vastaanottomaksu. Tämän jälkeen takaisin osastolle, jossa nyt lopulta vastaanottoaika voitiin rekisteröidä järjestelmään. Yllättäen, pääsin vastaanotolle ennen sovittua aikaa. Lääkärin määräämä antibioottikuuri sekä muut lääkkeet voi ostaa sairaalan tiloissa toimivasta apteekista, jossa ne maksoivat neljäsosan siitä, mitä etukäteen saamassamme laskussa luki.
Saamastamme palvelusta tai hoidon pätevyydestä ei mitään pahaa sanottavaa ole, mutta muuten kokemuksena mielenkiintoinen. En ole vielä päättänyt mistä pisteestä aloitan, jos ja kun seuraavan kerran meillä tulee asiaa lääkäriin.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta! Onneksi sait apua kuitenkin, paljon enemmän sairaana ehkä ei tuota rumbaa olisi jaksanut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Kuumeisena ja väsyneenä kyllä vähän otti koville, mutta näin jälkikäteen jo naurattaa :)

      Poista