Kotiapulaisista

Doly on nyt asunut meillä viitisen kuukautta. Tähän mennessä ei ole vielä tullut selväksi kumpiko meistä on ratkaisuun tyytyväisempi - selvää on vain se, että molemmilla osapuolilla on käynyt valtava tuuri.

Kotiapulaiset - joko kotona asuvat tai vain muutaman tunnin päivässä pistäytyvät - ovat hyvin yleisiä Saudi-Arabiassa, jossa työlle ei juuri lasketa arvoa. On edullista ottaa joku siivoamaan kotia, vaikkakin naispuolisille apulaisille yleensä maksetaan myös matkat - julkista liikennettä ei ole, eivätkä naiset saa ajaa autoa. Apulaisista varmasti ylivoimaisesti suurin osa on filippiiniläisiä, mutta paljon löytyy myös intialaisia, pakistanilaisia sekä eri Afrikan maista kuten Somaliasta tai Etiopiasta tulevia. Kotona asuvan apulaisen hankkiminen vaatii välittäjätoimistoa, joka järjestää paperiasiat ja yleensä myös ottaa tuntuvan summan välistä. Jos kyseinen apulainen on kotimaassaan odottamassa sopivaa työpaikkaa, hänen saamisensa Saudi-Arabiaan voi viedä useita kuukausia. Ja jos hän sitten ei vastaa odotuksia... No sitten alkaa uusi odottelu. Ilman työtä maahan ei pääse, joten jo täällä olevia apulaisia on vähän. Joillakin toimistoilla on vaikka heti mukaan otettavia kotiapulaisia, mutta sen mukaisia ovat heidän taksansakin. Meillä kävi tuuri myös tässä - Doly oli jo Saudi-Arabiassa ja juuri lopettamassa entistä työsuhdettaan, joten uutta välittäjätoimistoa ei tarvittu. Palkkaa maksamme vähemmän, koska maksamme sen suoraan hänelle. Dolyn henkilökortti eli iqama on mieheni nimen alla, eli hän ei ole oikeutettu esim. poistumaan maasta ilman meidän lupaamme. Toisaalta, jos hän tekee rikoksen, se aiheuttaa meille tuntuvia ongelmia.

Olen kuullut paljon kauhutarinoita kotiapulaisista. Olen kuullut varkauksista, karkauksista ja huijauksista. Niistä epäluotettavista ja laiskoista. Toisaalta monia kotiapulaisia jo lähtökohtaisesti kohdellaan niin, että karkaaminen tulee varmasti jossakin vaiheessa mieleen. Erityisesti monissa arabitaustaisissa perheissä kotiapulainen on esine, ei perheenjäsen. Eräs perhe haluaa kotiapulaisensa hoitavan lapsia, mutta tämä ei saa fyysisesti koskea lapsiin. Toinen perheen kutsuu apulaistaan "apulaiseksi", ei koskaan etunimellä. Kolmannen perhe on niin suuri, että heillä ei ole omaa huonetta apulaiselle, vaan kun isäntäväki käy nukkumaan, tämä levittää patjansa olohuoneen lattialle ja nukkuu siinä. Neljännessä apulainen ei ole yli vuoteen saanut poistua compoundin alueelta.

Itse yritämme antaa Dolylle vapauksia - iltaisin hän saa mennä ja tulla mielensä mukaan, ja perjantaisin hänellä on vapaapäivä. Kun me olemme lomalla, niin on hänkin. Ja yritämme neuvotella ja sopia asioista. En halua käskeä, mieluummin pyydän. Ja silloin tällöin Doly syö tai katsoo televisiota meidän kanssamme, osana perhettä.

On ollut vaikea tottua kotiapulaiseen. Doly on hauska, iloinen ja miellyttävä ihminen, mutta on silti hassua, että oman katon alla asuu joku muu kuin perheenjäsen. Ehkä se on ujostelevan suomalaisen perusluonteessa, mutta on se vaan vaikeaa käskyttää toista, pyytää palveluksia ja kertoa mitä haluaa kotona tänään tehtävän. Onneksi apulaisemme on omatoiminen ja annamme hänen itse päättää päivärytmistään - kunhan kotona on puhdasta ja lapsista huolehditaan. Iltaisin kun tulen töistä kotiin, on ruoka valmiina, talo puhdas, vaatteet pesty ja silitetty, ja lasten läksyt tehty. On se ihanaa, en kiellä. Mitenkähän sitä enää tottuu koti-Suomessa siivoamaan ja itse pyykkäämään pöksynsä?