torstai 1. syyskuuta 2016

Takaisin hiekan keskelle

Se kolmen kuukauden kesäloma on nyt sitten ohi. Jos aiemmin, työelämässä ollessani, ajattelin ettei kuukauden loma mihinkään riitä, niin ei kyllä riitä kolmenkaan. Lomannälkä kasvaa lomaillessa, ja uutta tekemistä keksii joka päivä lisää. Kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta useampi kesäteatteri jäi näkemättä, peräkonttikirppikset jäivät kovin vähiin, pitkät juoksulenkit metsässä eivät mahtuneetkaan päiväohjelmiin... Aina voisi tehdä enemmän, lisää ja vielä vähän. Ja tavata ystäviä, aina mieluummin monesti kuin vain sen yhden lounaan verran.
Eli minä ja lapset olemme palanneet Saudi-Arabiaan. Mieheni lomaili vain muutaman viikon ajan, ja on jo ollut täällä pidempään. Ensimmäinen tuntuma Bahrainin lentokentältä lähellä puoltayötä on varsin mukaansatempaava; läkähdyttävä kostea kuumuus, joka kietoutuu, vaikeuttaa hengittämistä ja kastelee vaatteet. Nythän siis ei enää kuulemma ole edes kuuma; pahimmat helteet ovat jo ohi.
Yllättäen parissa päivässä helteisiin alkaa kuitenkin taas tottua, vaikka kummasti vesipullo jos toinenkin tyhjenee päivän aikana. Vietämme ensimmäisen viikonlopun Bahrainissa; lapset uivat uima-altaassa itsensä läkähdyksiin, syömme hyvin, emme kiirehdi.
No tietysti pitää olla joitain pieniä vastoinkäymisiäkin. Ja byrokratiaa. Bahrainin lentokentälle illalla tullessamme meille annetaan viisumit. Käytäntö on minulle uusi, sillä autolla rajaa ylitettäessä ei viisumeita erikseen anneta; iqaman tarkistus riittää. Niinpä en sitten ymmärräkään lukea käteeni saamani arabiankielisen lappusen ainoaa ymmärrettävää kohtaa: "24 hrs". Eli viisumi on vuorokauden voimassa, ja sinä aikana meidän oletetaan poistuvan autolla Saudi-Arabian puolelle, jossa meillä on siis oleskelulupa. Oikein hienoa, mutta olemme varanneet hotellin kahdeksi yöksi. Mitäs sitten tehdään? No seuraavana aamuna lähdemme autoilemaan Bahrainin ja Saudi-Arabian rajalle, jossa huomattavan ystävälliset tullimiehet yrittävät keksiä miten voisimme asian ratkaista. Toinen vähemmän ystävällinen tullimies kuitenkin sanoo lopullisen sanan, ja toteaa ettei mitään voi tehdä; jos haluamme viettää toisenkin yön Bahrainissa, meidän on ensin ajettava Saudi-Arabian puolelle, ja palattava takaisin rajan yli autolla. Kuulostaa hyvältä. Paitsi että on perjantai. Rajan alue on täynnä autoja, joilla kaikilla on vain yksi suunta: Bahrain. Saudi-Arabian puolelle pääsemme vaikeuksitta, mutta toisella puolella joudumme jonoon odottamaan. Jolloin auton ilmastointilaite alkaa kiukutella. Vietettyämme vajaat kaksi tuntia seitsenpaikkaisessa saunassa, pääsemme lopulta takaisin hotellille ja uima-altaalle. No, ensi kerralla tarkistan mitä papereita käsiini työnnetään.
Kotona Dammamissa asiat ovat lähteneet kulkemaan omaa lokoisaa polkuaan. Olen ollut kotona ensimmäiset päivät; lapset leikkivät ystäviensä kanssa kuin aina ennenkin, ja jostain sieltä mielen sopukoista se englannin kieli taas nousee. Uusi perheenjäsenemme, filippiiniläinen kotiapulainen Doly, on täysin asettunut meidän poissa ollessamme, ja tuntee keittiön ja tavaramme paremmin kuin minä itse. Astiat katoavat pöydiltä yhdessä hujauksessa, pyykit ilmestyvät silitettyinä ja puhtaina pinoihin heti käyttöä seuraavana päivänä. Lisäksi Doly laittaa ruokaa. Ja hyvää sellaista. Vaikka on aika tarkoitukseton olo pyöriä kotona ilman että edes luvan kanssa saa mitään hyödyllistä tehdä, niin kyllähän se vaan on aika hienoa, että ei ole pakkoa tehdä sitä tai tätä eikä yhtä sun toista. Lapsetkin pitävät Dolysta, joten uskon että heillä ei tule vaikeuksia viettää tämän kanssa aikaa kun koulu ja paluu arkeen alkaa. Seuraavaksi minulla onkin sitten edessä henkinen valmistautuminen töiden aloittamiseen. Vuosi alkakoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti